Hallitusta syytetään pienituloisimmilta viemiseltä – näin Orpo vastasi

Hallituksen esittelemää budjettia käsitellään eduskunnassa. 

Kritiikkiä on tullut odotetusti eniten juuri pienituloisimpien käytettävissä olevien tulojen leikkaamisesta. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sanoi eduskunnassa aamupäivällä, että ensi vuoden budjettiesityksestä ei käy ilmi, miten eriarvoisuuden kasvu estetään ja yhteiskunnan eheydestä pidetään kiinni.

Samasta aiheesta hallitusta näpäyttää myös vihreiden eduskuntaryhmän Emma Kari. Hän kritisoi hallitusta siitä, ettei se ota vastuuta epäoikeudenmukaisesta kehityksestä, mutta ottaa talouden kasvun nimiinsä.

Vasemmistoliiton Li Andersson huomauttaa, että taloutta voi tasapainottaa kasvattamatta tuloeroja eikä suhdanne välttämättä korjaa syntyneitä tuloeroja.

Valtiovarainministeriö arvioi eilen, että hallituksen talousarvioesitys pienentää kaikkein pienituloisimpien kotitalouksien käytettävissä olevia tuloja ensi vuonna 37 eurolla.

Tulonjakovaikutuksia selvittänyt ministeriö laski, että ylimmässä tulokymmenyksessä olevien kotitalouksien käytettävissä olevat tulot sen sijaan paranevat noin 400 eurolla.

– Hallitus uskoo, että työllisyyden parantaminen on paras lääke eriarvoisuuden kasvuun, valtiovarainministeri Petteri Orpo vastaa kritiikkiin.

– Veroja kevennettiin kaikissa tuloluokissa, mikä on oikeudenmukainen ratkaisu.

Hallitusta syytetään pienituloisimmilta viemiseltä 2:23

Orpon ensimmäinen puheenvuoro keskeytettiin

Perussuomalaiset sättii hallitusta maahanmuuton kustannusten noususta. Poliisin resurssien lisääminen saa perussuomalaisilta kannatusta, mutta pitää satsausta riittämättömänä.

Perussuomalaiset kritisoivat myös verotuksen lapsivähennyksen poistamista. Hallitus ilmoitti eilen päivähoitomaksujen laskemisesta.

Orpo toi ensimmäisessä puheenvuorossaan jälleen esiin huolensa siitä, että vauhtiin päässyt talouskasvu ei ratkaise Suomen talouden perusongelmia. Hänen mukaansa valtion menot on syytä pitää kurissa eikä tästä linjasta ole varaa löysätä.

Orpon mukaan liian moni suomalainen on yhä vailla työtä eikä työllisyysaste nouse tällä hallituskaudella niin paljon kuin hallitus oli alun perin toivonut. Valtion velan arvioidaan kasvavan ensi vuonna yli 110 miljardiin euroon.

Eduskunnan puhemies Maria Lohela joutui huomauttamaan kesken Orpon puheenvuoron, että puheelle alkaa tulla liiaksi pituutta. 

– Arvoisa puhemies, pari sivua, Orpo vastasi Lohelalle. 

Lue myös:

    Uusimmat