Suomen snookerässä Robin Hull avautui vaikeuksistaan, sairaus uhkaa uran jatkoa – "Tässä mennään vikalla suoralla"

Robin Hull itsevarmana:"Peli  on veressä" 1:48

Suomen menestynein snookerpelaaja Robin Hull on antanut vahvoja viitteitä siitä, että ura saattaa päättyä kuluvan kauden jälkeen.

Pääkuvan videolla Tulosruudun juttu Robin Hullista maaliskuulta 2016.

Tiistaina Hull hävisi English Openin avauskierroksella Judd Trumpille 1-4. Suomen aikaa keskiviikon vastaisen yönä Hull julkaisi Twitter-tilillään lyhyen tekstin, jossa hän kertoo kokemistaan terveysvaikeuksista.

– Vuoden 2017 lopussa sain diagnoosin servikaalisesta dystoniasta, hakeuduin silloin neurologille pään ja vasemman käden vapinasta. Samantyyppistä vaivaa on ollut jo vuodesta 2006 hyvin lievänä, mutta puhkesi kunnon kukkaan ekaa kertaa 2016. Silloin laitoin kilpastressin piikkiin ja hommaa jatkettiin huulta purren, 44-vuotias Hull kirjoittaa. 

– Nykyään päivittäisen fysion ja niskaan laitettavien botox-piikkien avulla olen saanut paljon apua, mutta joku raja on kuitenkin ylittynyt lähiaikoina, koska kisapelaaminen on enemmän arvailua kuin kontrollia johtuen vapinasta ja jäykkyydestä.

Hull sanoo, että hänen "pelinsä on rumassa tikissä".

– Realistisesti ajatellen tässä mennään vikalla suoralla, päätös (urasta) ensi toukokuussa. Tätä kautta on kuitenkin runsaasti jäljellä ja tahtoa riittää kuin pienessä kylässä. Irti otetaan mikä lähtee, Hull päättää.

Hull on hävinnyt tällä kaudella viisi seitsemästä ottelustaan, eikä ole selvinnyt vielä yhdessäkään turnauksessa toiselle kierrokselle.

– Kuitit matseista rupeaa muutenkin olemana sitä luokkaa, ettei kestä enää, Hull heitti hymynaaman kera tekstissään.

Hullin uran paras saavutus on shoot-out-turnauksen voitto Readingissä vuonna 2016. MM-kisoissa hän on esiintynyt kolmesti.

Lue myös:

    Uusimmat