Suomen nuori EM-mitalisti huokaisee: "Ei mitään vakavaa, kipulääkkeitä vain vähän"
Anni-Linnea Alanen lähtee Rooman EM-kisojen keihään karsintakilpailuun sillä ajatuksella, että loppukilpailupaikka napsahtaa. Hän iloitsee, että vaivannut kyynärpääkin on saatu kuntoon.
Alasella on jalometallia nuorten EM-kisoista kahden pronssin muodossa, Tallinnasta alle 20-vuotiaiden kisoista 2021 ja Espoosta alle 23-vuotiaiden kisoista viime kesältä. Aikuisten arvokisoissa hän on jäänyt kuitenkin toistaiseksi karsintaan, sekä EM:eissä 2022 että MM:eissä 2023.
Tänään maanantaina 21-vuotias Alanen heittää keihään EM-karsintakilpailussa Roomassa.
– Kyllä minä finaaliin aion mennä, hän sanoo.
– Samantyylinen karsinta pitäisi saada kuin Espoossa junnukisoissa.
Keppi lensi tuossa karsinnassa hienosti 60,37. Alasen ennätys, alle 23-vuotiaiden SE, on 62,45, joka syntyi myös viime vuonna.
– Ihan hyvä, että on jo kahdet aikuisten arvokisat alla, niin edessä ei ole uusi juttu. Vaikka molemmat ovat menneet penkin alle, molempina vuosina oli aika isojakin terveyshuolia.
Turvotusta ja särkyä
Alasen kyynärpää leikattiin toissa syksynä, 2022. Kyynärpää vaivasi Alasen mukaan kuluneena keväänäkin "kieltämättä aika paljon", mutta se on saatu hänen mukaansa hyvään kuntoon ja tuntemukset ovat olleet viimeisten kahden viikon aikana aika lailla poissa.
– Kävin kuvauttamassa hermon. Siinä on vähän turvotusta. Se aiheuttaa pientä särkyä, mutta ei ole mitään vakavaa eikä mikään ole rikki. Ei mitään huolta, kipulääkkeitä vain vähän, niin se on sillä selvä, Alanen huokaisee.
Kyynärpää vaatii huomioimista.
– Kyllä se aina vaatii. Silloinkin kun se ei edes kipuile, leikattu kyynärpää vaatii erityishuomiota.
"Heti näkyi heitossa"
Tältä kaudelta Alasella on alla toistaiseksi kaksi kisaa. Niistä tuloksina ovat 55,25 ja 51,49, mutta niihin ei ollut tehty kevennystä toisin kuin nyt Roomaan.
– Kunto vaikuttaa aika hyvältä. Viimeiset puolitoista viikkoa on kevennetty. Just ennen kuin lähdin reissuun, tehtiin viimeinen heittotreeni. Kyllä se heti näkyi heitossa, että on kevennetty kuormaa. Siitä on tullut hyvä, itsevarma fiilis.
Alanen pitää myös hyvänä, että hän lähtee karsintaan altavastaajana, underdogina.
– Ei ole kaikkein kovimmat paineet.
Alasta siivittävät myös kannustavat viestit, joita hän on sanojensa mukaan saanut jonkin verran.
– Ne kaikki merkitsevät tosi paljon. Tosi hienoa, että on ihmisiä, jotka seuraavat ja tsemppaavat huonoina ja hyvinä aikoina. Se on iso juttu.
Alasen ohella suomalaisista naisten keihäskarsinnassa heittävät Jatta-Mari Jääskeläinen ja Sanne Erkkola.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää