Suomen kultakausi esittäytyy Tallinnassa

Laajin koskaan ulkomaille lähetetty näyttely Suomen kultakauden taiteesta on avattu Tallinnassa.

Kaikkiaan yli sata teosta käsittävä Suomen taiteen kultakausi -näyttely on peräisin Turun taidemuseon kokoelmista.

Näyttelysaliin tulijaa tervehtii itseoikeutetusti Akseli Gallen-Kallelan Sammon puolustus. Komeaa seuraa se olisi saanut Akka ja kissa -teoksesta, jota Kumuun ei kuitenkaan saatu.

- Turussa olisi syntynyt kapina, jos Akka ja kissa olisi lähtenyt kaupungista, Turun taidemuseon johtaja Kari Immonen nauroi.

Kultakaudeksi kutsutaan 1800-1900-luvun vaihteen taidetta, jossa korostui itsenäisyyttä edeltänyt kansallisromanttisuus. Aikakausi huipentui Pariisin maailmannäyttelyyn 1905.

Ulkopuolisen näkökulma

Kultakauden mestareiden joukossa oli paljon naisia, joilla on erityinen paino myös Kumun näyttelyssä. Esillä on muun muassa Helena Schjerfbeckin, Elin Danielson-Gambogin ja Maria Wiikin keskeisiä teoksia.

Näyttelyn on koonnut Kumun kuraattori Tiina Abel yhteistyössä Turun taidemuseon amanuenssien Mia Haltian ja Christian Hoffmannin kanssa. Abel kertoi vaikuttuneensa erityisesti suomalaisten naisten panoksesta aikakauden taiteeseen, minkä mahdollisti heidän pääsynsä taidekoulutukseen.

Turkulaisia ilahdutti tuore näkemys arvokkaaseen kokoelmaan.

- Abel toi meille ulkopuolisen näkökulman, joka kertoo myös meille taiteestamme ja historiastamme, Immonen iloitsi.

Ulkopuolinen näkemys toi mukanaan myös yllätyksiä. Turkuun jäi esimerkiksi Albert Edelfeltin kiitetty lyijykynätyö Tanskan prinsessa Mariesta.

Yhteinen Düsseldorf

Kultakauden näyttelyn avasi torstai-iltana presidentti Tarja Halonen, joka painotti kahden naapurimaan kulttuurien pitkiä perinteitä.

- Yhdessä me suomalaiset ja virolaiset voimme osallistua Itämeren luomiseen eri kulttuureja yhdistäväksi mereksi, joka ei erota vaan yhdistää.

Halonen muistutti, että jo sata vuotta sitten virolaistaiteilijat viettivät kesiä Önningebyn taiteilijasiirtokunnassa Ahvenanmaalla. Yhtäläisyyksiä oli muitakin.

Kuraattori Abel kertoo, että aikakauden baltiansaksalaisia ja suomalaisia taiteilijoita opiskeli saman mestarin johdolla Düsseldorfissa, tosin kymmenen vuoden erolla toisiinsa.

Myös eroavaisuuksia löytyy. Abelin mukaan virolaisessa kultakauden taiteesta puuttuu symbolismi, jonka mestareita Gallen-Kallela ja Hugo Simberg olivat.

- Simberg kykeni kuvaamaan paatosta ja tragediaa, ja Gallen-Kallela löysi vahvan taiteenkielen ilman, että hänen työnsä näyttävät julistemaisilta, Abel kuvasi.

Kultakauden näyttely on Kumussa 8.6. saakka. Vastalainaksi Turun taidemuseo saa Kumusta Stalinin ajan virolaista taidetta. Punaste lippude all -näyttely avautuu toukokuun 8. päivä.

Kultakauden näyttelyn avasi presidentti Tarja Halonen. Näyttelyyn hän tutustui Viron presidentin Toomas Hendrik Ilveksen kanssa.

Turku ja Tallinna suunnittelevat kulttuuriristeilyjä 2011

Kultakauden taidenäyttely on epävirallista alkusoittoa Turun ja Tallinnan väliselle yhteistyölle. Molemmat ovat Euroopan kulttuuripääkaupunkeja vuonna 2011.

Kaupungit ovat pikkuhiljaa aloittaneet valmistelut teemavuodeksi. Eräs kaupunkien yhteissuunnitelmista koskee laiva- ja lentoyhteyksien avaamista Turun ja Tallinnan välille.

- Kaupunkien läheisyys antaa matkailijoille loistavan mahdollisuuden tutustua kahteen kulttuuripääkaupunkiin ja niiden tarjontaan samalla kertaa, kertoo Turku 2011 -säätiön viestintäsuunnittelija Maria Leivonen.

Suunnitelmissa on muun muassa kulttuuriristeilyjä, jotka toimisivat Tallinnan ja Turun välisen liikenteen lisäksi koko Itämeren alueella.

- Täällä on paljon mielenkiintoisia kohteita: Tukholma, Pietari, Riika ja Kööpenhamina.

Keskusteluja on jo käyty ainakin yhden suuren laivayhtiön kanssa. Myös kaupungit ovat ilmaisseet kiinnostuksensa Itämeren risteilyjä kohtaan.

Turku ja Tallinna tekevät kulttuuripääkaupunkivuotena yhteistyötä myös ohjelmasuunnittelussa, viestinnässä ja kansainvälisessä markkinoinnissa. Turussa on parhaillaan meneillään haku, jossa haetaan hankkeita kulttuuripääkaupunkiohjelmaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat