Suomen keihäänheittokausi käyntiin huimalla ennätysparannuksella!

Yleisurheilukesän keihäskilpailut käynnistyivät tänään maanantaina Jyväskylässä. Silmiinpistävin saavutus tähän saakka on ollut Julia Valtasen roima ennätysparannus. 

Rauman Urheilijoita edustava Valtanen voitti naisten kilpailun 57,84 metrin heitolla.

Tällä tuloksella 19-vuotias paransi omaa ennätystään peräti kolmella metrillä, kumoten hänen 54,78 metriä kantaneen heittonsa elokuulta 2019. Kyseinen tulos toi hänelle SM-hopeaa Kalevan kisoissa.

Valtasen maanantainen tulos on sekä 19-vuotiaiden kotimaan kaikkien aikojen tilaston että 19-vuotiaiden kuluvan vuoden maailmantilaston kakkostulos.

– Kyllä odotukset on, että tulisi pitkiä heittoja jokaisessa kilpailussa ja myös sitä toivoisin, että 60 metriä tulisi, Valtanen kommentoi SUL:n tiedotteessa.

Maanantain loppukilpailussa toiseksi sijoittui 26-vuotias Jatta-Mari Jääskeläinen. Hänen parhaaksi tuloksekseen jäi 55,86 metriä, mikä riitti päihittämään 55,58 viskanneen Sanne Erkkolan, 26. Sekä Jääskeläinen että Erkkola edustavat Turun Urheiluliittoa.

Miesten keihäskisa starttaa tänään iltapäivällä kello 14.15 Harjun kentällä. Mukana ovat muun muassa Toni Kuusela, Toni Keränen, Lassi Saarinen ja Teemu Narvi.

Juttuun päivitetty klo 14.58 maininta Valtasen tuloksesta rankingeissa sekä Valtasen kommentit. 

Lue myös:

    Uusimmat