Suomen jääkiekkoliittoon uusi puheenjohtaja

Suomen jääkiekkoliiton (SJL) puheenjohtaja Harri Nummela on ilmoittanut, ettei hae enää jatkokaudelle, SJL tiedotti maanantaina. 

Nummelan kolmas kausi jääkiekkoliiton puheenjohtajana päättyy kuluvan vuoden lopussa. Hän on tuolloin ollut pestissä kahdeksan vuotta. 

Niin jääkiekossa kuin muillakin elämän osa-alueilla jatkuva uudistuminen on elintärkeää. Sitä edistää muun muassa se, että luottamustehtäviä hoitavien henkilöiden piirissä tapahtuu riittävästi rotaatiota. Olen näin ollen päättänyt, että en ole enää käytettävissä puheenjohtajaksi seuraavalla, vuoden 2024 alusta alkavalla puheenjohtajakaudella. Jääkiekkoliiton puheenjohtajuus on hieno tehtävä ja luonnollisesti loppuvuoden ajan jatkan sen hoitamista täysillä, Nummela toteaa tiedotteessa.

Jääkiekkoliiton uusi hallitus valitaan liittovaltuuston kokouksessa 25. marraskuuta. Tätä ennen Pasi Kainulaisen johtama ehdollopanotoimikunta valmistelee henkilövalintoja.   

– Aikataulu ja prosessi on seuraava: ehdollepanotoimikunta kartoittaa potentiaalisia ehdokkaita lokakuun ajan. Itse vaalipäivä on 25. marraskuuta, jolloin valinnan puheenjohtajasta ja muista liittohallituksen jäsenistä tekee liittovaltuusto, syyskuun alussa liittovaltuuston puheenjohtajaksi valittu Kainulainen summaa. 

Uusi hallitus aloittaa tehtävässään 1. tammikuuta 2024.

Lue myös:

    Uusimmat