Suomen ja Norjan rajalla ruuhkat venyneet kilometrien mittaisiksi – "Jonottamaan pitää varautua"

Suomen ja Norjan rajalle on syntynyt ruuhkaa, kertoo majuri Pasi Iittiläinen Lapin rajavartiostosta. Jonot ovat Iittiläisen tietojen mukaan syntyneet Norjan puolelle.

Valtaosa jonottajista on Suomesta lähteneitä matkustajia. Iittiläinen ei osaa arvioida, kuinka pitkään ruuhkat rajalla kestävät kesälomakauden alettua.

– Vaikea arvioida miten pitkään tässä kestää. Jonottamaan pitää varautua, majuri sanoo.

Matkustajilta saatujen tietojen mukaan Kilpisjärven kohdalla on Norjan puolelle usean kilometrin mittaiset jonot. Nuorgamin rajanylityspisteellä on noin kolmen tunnin jonotusaika. Suomen puolella ei Iittiläisen tietojen mukaan ole jonoa.

Rajanylitystä sujuvoittaa terveystietolomakkeen ennakkoon täyttäminen

Majuri Iittiläisen mukaan matkustajat voivat kuitenkin omalla toiminnallaan sujuvoittaa rajanylitystä.

–  Hitaat tarkastukset johtuvat todennäköisesti siitä, että matkustajat eivät ole täyttäneet terveystietolomaketta valmiiksi. Lomakkeen täyttäminen on todennäköisesti kuormittunut, sillä porukkaa on paljon ja netti huono.

Sähköinen terveystietolomake edellytetään rajan ylittäjiltä Norjan puolelle matkustettaessa. Iittiläisen mukaan matkustajien olisi myös hyödyllistä ladata EU:n digitaalinen koronatodistus puhelimeen.

–  Matkustajia helpottaisi paljon, jos he täyttäisivät terveystietolomakkeen ennakkoon. Suomeen palattaessa kannattaa myös täyttää terveystietolomake laplandentry.fi -sivustolla.

Norjan poliisi avustaa tavaraliikennettä

Norjan uutistoimisto NTB kertoi aikaisemmin maanantaina maiden välille syntyneistä, useiden kilometrien pituisista autojonoista. Uutisen mukaan pitkistä jonoista olisi raportoitu molemmilta puolilta rajaa.

Norjan poliisin mukaan matkailijoiden on odotettava rajalla nyt useita tunteja. Norjan poliisi kertoi yrittävänsä auttaa tavaraliikenteen sujumista rajalla siinä määrin kuin on mahdollista.

Norja helpotti maanantaina suomalaisten matkustamista maahan. Maahan saavat matkustaa vapaasti kaikki suomalaiset paitsi Kainuun maakunnassa asuvat.

WhatsApp_MTV3_Stripe_


Lue myös:

    Uusimmat