Suomen huumelainsäädäntö haasteiden edessä

Suomen lainsäädäntö ei pysy kannabiksen kotikasvatuksen yleistymisen perässä, toteaa Nuorisotutkimusverkoston dosentti Mikko Salasuo. Nykyinen lainsäädäntö perustuu rangaistavuuden osalta siihen, että huumeidenkäytön taustalla olisi kansainvälistä rikollisuutta.

- Jos kotikasvatus laajenee, se tuo haasteita lainsäädännölle. Vanha kontrollitapa on vastoin olemassa olevan lainsäädännön henkeä, Salasuo sanoo MTV3:n Huomenta Suomessa.

Kotiviljely on lisääntynyt, mutta Salasuon mukaan poliisin ilmoittamat luvut eivät kerro suoraan ilmiön todellisesta laajuudesta.

- Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) on tulossa laaja tutkimus, joka antaa ensimmäistä kertaa tietoa, mikä se todellinen tilanne on.

Käyttö lailliseksi?

Kotiviljelyssä kannabispensaiden määrä vaikuttaa rangaistuksen kovuuteen. Jos kasvattajalla on alle kymmenen kasvia, hän ei joudu vielä käräjille.

Salasuon mukaan länsimaissa ei ole lähdetty kannabiksen laillistamisen linjoille, mutta sen käytöstä ei monissa maissa rangaista.

- Suomessakin käytön ja hallussapidon dekriminalisointi voisi olla yksi suunta, jota pitäisi pohtia.

Kannabis hyväksytympää kuin ennen

Tilastojen mukaan kannabiksen käyttö lisääntyi Suomessa 1990-luvulla. 2000-luvulla kannabiksen asema vakiintui.

- Lukiolaisista noin kymmenen prosenttia käyttää kannabista, ammattikoululaisista 17 prosenttia. Nuorten aikuisten ryhmässä käyttöprosentti on vähän korkeammalla, Salasuo sanoo.

Viimeisin kouluterveyskysely osoittaa, että kannabiksen käyttöön suhtaudutaan vapaamielisemmin.

- Kysely on sen verran tuore, että on vaikea sanoa, tuleeko liberaalista suhtautumisesta pidempiaikainen trendi, Salasuo toteaa.

Katso dosentti Mikko Salasuon haastattelu: (Huomenta Suomi 4.3.2011)

Lue myös:

    Uusimmat