Suomalaistutkimus: Kirkasvalohoito auttaa myös muuhun kuin väsymykseen

Kirkasvalohoito vaikuttaisi olevan tehokas kaamosmasennuksen hoitokeino. Tuore suomalaistutkimus osoittaa, että korvakäytävän kautta annetusta kirkasvalohoidosta hyötyvät muutkin kuin kaamosmasentuneet, sillä se parantaa myös terveiden ihmisten suorituskykyä ja mielialaa.

Viikonloppuna Helsingissä tiedekonferenssissa julkaistussa, suomalaisilla korkeakouluopiskelijoilla tehdyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että korvakäytävän kautta aivoihin annettu kirkasvalo paransi selvästi opiskelijoiden havainnointinopeutta. Jo aiemmin SM-tason urheilijoilla tehdyssä tutkimuksessa korvavaloa saaneiden urheilijoiden reaktioajat paranivat selvästi kontrolliryhmään verrattuna. Tutkimustulokset tukevat toukokuussa julkaistua tutkimusta¹, jonka mukaan kirkasvalohoito lisää selvästi toiminnallisuutta aivoissa.

– Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun opiskelijoilla toteutetussa tutkimuksessa korvavaloa saaneen ryhmän reaktioaika parani peräti 25–30 prosenttia lähtötilanteeseen ja vertailuryhmään verrattuna. Urheilijoilla aiemmin toteutetussa tutkimuksessa reagointiaika visuaaliseen ärsykkeeseen parani korvavalon käytön seurauksena niin ikään 25–30 prosenttia, professori, johtava ylilääkäri Timo Takala Oulun Diakonissalaitokselta kertoo.

Tutkimustulokset ovat huomattavat, sillä korvavalolla pystyttiin parantamaan terveiden ihmisten reaktioaikaa entisestään.

– Korkeakouluopiskelijat ovat terveitä, älyllisesti lahjakkaita nuoria aikuisia, ja SM-tason urheilijat oman viiteryhmänsä huipulla: kovan rasituksen alaisina urheilijoiden reaktioaika visuaalisiin ärsykkeisiin on jo valmiiksi erittäin hyvä. Molemmissa ryhmissä korvakäytävän kautta annettu kirkasvalo paransi selvästi kognitiivista suorituskykyä kontrolliryhmään verrattuna. Reaktio- ja havaintokyvyn paraneminen vaikuttaa luonnollisesti urheilusuoritukseen ja oppimiseen, mutta sillä voi olla merkitystä myös työelämässä tarkkuutta ja nopeaa reagointia vaativissa tehtävissä, Valkeen tieteellinen johtaja Juuso Nissilä kertoo.

Molemmat tutkimukset tukevat toukokuussa julkaistua suomalaistutkimusta kirkasvalon vaikutuksesta aivojen toiminnallisuuteen. Jo aiempi tutkimus osoitti, että suoraan aivoihin annettu kirkasvalo lisää merkittävästi hermoverkkojen toimintaa erityisesti visuaaliseen hahmottamiseen liittyvillä aivoalueilla.

Mieliala paranee myös terveillä

Kirkasvalokuulokkeet ovat tehokas apu kaamosmasennuksen hoitoon. Kirkasvalokuulokkeet perustuvat aivojen valovasteellisuuteen: aivot reagoivat masennuksessa valoon, ja ihmisaivoista on löydetty runsaasti valolle herkkää OPN4- eli melanopsiini-proteiinia. Valo pääsee aivoihin ja siellä olevaan melanopsiiniin tehokkaasti korvakäytävän ja ohuiden kallon luiden kautta. Suomalaisten Valkee-kirkasvalokuulokkeiden taustalla on Oulun yliopiston neurobiologinen tutkimus.

– Tuoreessa tutkimuksessa huomionarvoista on, että vaikka terveiden opiskelijoiden masennuspisteet olivat jo lähtökohtaisesti alhaiset, ne alentuivat korvavalon käytön seurauksena vielä entisestään – opiskelijoiden jo valmiiksi hyvä mieliala siis parani, Takala toteaa

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat