Suomalaistutkija kyseenalaistaa Harvardin professorin teorian "avaruusolentojen luotaimesta" – "Kukaan ei varmasti tiedä, minkälainen kappale se on"

Huippuyliopiston tutkijoilta hämmästyttävä teoria: Aurinkokunnassa havaittu kappale voi olla luotain 1:28

Uutisoimme aiemmin tänään uutiskanava CNN:n uutiseen pohjautuen avaruudessa havaitusta Oumuamua-kappaleesta, joka Harvardin tutkijoiden mukaan saattaisi olla keinotekoinen – siis jonkun tai jonkin avaruudessa vaikuttavan tahon tekemä.

– Oumuamua saattaa olla toimintakykyinen luotain, jonka aliensivilisaatio on lähettänyt tarkoituksellisesti Maan lähialueille, Harvardin yliopiston tuoreessa julkaisussa todetaan.

Raportin taustalla ovat astronomian professori Abraham Loeb ja tutkija Shmuel Bialy.

Loeb tunnetaan lennokkuudesta

Suomalaistutkija Mikael Granvik toppuuttelee teoriasta innostuneita. Luulajan yliopistossa työskentelevä tähtitieteilijä Granvik kertoo, että Harvardin tutkijoista varsinkin Loeb tunnetaan alalla omalaatuisista teorioistaan.

– Hän on tähtitieteilijöiden parissa tunnettu lennokkaista väitteistään, joilla hän yrittää selittää tähtitieteellisiä havaintoja älykkäiden sivilisaatioiden avulla. Lisäksi hän on vahvasti sidoksissa rahoituslähteisiin, jotka haluavat löytää avaruudesta älykästä elämää, Granvik kertoo.

Granvikin mukaan Oumuamuan liikkeiden selitykseksi on aiemmissa tieteellisissä julkaisuissa esitetty useampia teorioita, joista yhteen Loeb ja Bialy ovat julkaisussaan tarttuneet. Tätä teoriaa on myöhemmissä tutkimuksissa kyseenalaistettu.

Vaikea todistaa enää aukottomasti

Oumuamua on nyt poistunut aurinkokunnasta eikä sitä pystytä enää tutkimaan.

– Perusongelma Loebin artikkelin tapauksessa on se, ettei tällaisia spekulatiivisia väitteitä voi mitenkään kumota, koska kohteesta ei enää voi tehdä tarkentavia mittauksia. Eikä olemassa olevan vajavaisen datan perusteella voi tehdä varmoja johtopäätöksiä. Kukaan ei siis tiedä varmasti minkälainen kohde se on.

Granvik sanoo, että paras tapa suhtautua hurjiin väitteisiin on, että kappaleen liikkeille on olemassa yksinkertaisempia, luonnollisempia selityksiä.

Uusia havaintoja tulossa?

Granvik uskoo, että tulevaisuudessa voidaan todennäköisesti osoittaa Oumuamuan kaltaisten kappaleiden luonnollisuus, jos niitä löydetään lisää.

– Ja meillä on erinomainen syy uskoa, että lähitulevaisuudessa tulemme löytämään niitä enemmän.

Granvik on kollegoineen tehnyt laskelman, jonka perusteella hän arvioi Oumuamuan kaltaisia pienkappaleita löytyvän jopa kymmeniä ensi vuosikymmenellä.

Lue myös:

    Uusimmat