Mainos

Suomalaisperhe sai kyynelkaasua Alanyan mellakassa

Turkin suositussa turistikohteessa Alanyassa syntyi eilen väkivaltainen mellakka. Kahakassa loukkaantui ainakin kymmenen ihmistä. Myös suomalaisperhe sai osansa poliisin kyynelkaasusta.

Tietojen mukaan yksikään suomalainen ei loukkaantunut tai ole vaarassa kaupungissa. Aurinkomatkojen toimitusjohtaja Timo Kousan mukaan pelkästään heidän kauttaan kaupungissa on 481 suomalaista.

– Kaikkiin on oltu yhteydessä tänään ja tehty päivitystä tilanteesta tekstiviestein. Osaa olemme tavanneet ihan normaaleilla hotellikäynneillä. Minkäänlaista vaaran uhkaa ei kenelläkään ole.

Aivan ongelmitta suomalaiset eivät tapahtumasta kuitenkaan selvinneet, sillä Kousan mukaan yksi suomalainen perhe oli saanut kyynelkaasua ollessaan levottomuuksien lähellä.

– Siellä oli yksi perhe saanut illalla osakseen kyynelkaasua ollessaan levottomuuksien lähellä, mutta hekin selvisivät ihan säikähdyksellä eli eivät tarvinneet lääkärinhoitoa. Voivat siis oikein hyvin, Kousa kertoo.

Aurinkomatkat ei näe mitään syytä rajoittaa matkustamista kaupunkiin. Tilannetta seurataan tarkasti ja Kousan mukaan tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että kyseessä on yksittäinen tapaus.

– Tilanne on kuitenkin rauhoittunut nopeasti, eikä ole mitään syytä pelätä tämän uusiutuvan, Kousa sanoo.

Kaupat ja ravintolat ovat hänen mukaansa olleet kaupungissa auki tänään aivan normaalisti.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.