Suomalaisosasto osallistui ensimmäiseen taisteluainekuljetukseen

Norjalaissotilas vartiossa pohjoismaisilla aluksilla Syyrian aluevesillä 29. joulukuuta 2013.
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 07.01.2014 20:43(Päivitetty 07.01.2014 21:47)

MTV Uutiset – STT

Ensimmäinen erä vaarallisimpia Syyrian taistelukemikaaleja kuljetettiin tiistaina maasta pois tuhottavaksi. Taisteluaineiden kuljetukseen osallistui myös suomalaisosasto osana pohjoismaista laivasto-osastoa.

Laivasto-osasto nouti ensimmäisen kemikaalierän Latakian satamakaupungista Syyrian luoteisosasta kansainvälisille vesille. Tuhottavat aineet kuljetetaan sieltä Italiaan, missä ne siirretään Yhdysvaltojen laivaston alukseen. Aineet tuhotaan amerikkalaisaluksella merellä.

Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW ei kertonut, kuinka suuri osa Syyrian kemiallisista aseista oli ensimmäisessä kuljetuksessa. Sen mukaan aineita oli ensimmäisessä kuljetuksessa yhdeksän kontillista. Syyrialla on arvioitu olevan kaikkiaan 1300 tonnin arsenaali kemiallisia aseita.

Vaarallisimmat aineet piti alun perin saada pois Syyriasta jo viime vuoden puolella, mutta operaatio lykkääntyi sisällissodan, huonojen sääolojen ja byrokratian vuoksi. Uutistoimisto Reutersin mukaan Syyrian hallituksen joukot ovat nyt saaneet hallintaansa Damaskoksen ja rannikon välisen valtatien, mikä mahdollisti aineiden kuljetuksen laivoihin. 

Kuljetus sujui ongelmitta 

Pohjoismaiseen laivasto-osastoon kuuluu norjalainen ja tanskalainen sotalaiva sekä kaksi rahtialusta. Suomalaisten tehtävä kuljetusoperaatiossa on avustaa, jos aluksilla sattuu kemikaalivuoto.

STT:n Kyprokselta tavoittaman majuri Mikko Illin mukaan ensimmäinen kuljetus sujui hyvin. Ongelmia tai vuotoja ei ilmennyt.

Hänen mukaansa lähipäivinä nähdään, millä tahdilla taistelu-aineita saapuu Latakian satamaan pois kuljetettaviksi. Tietoja uusista kuljetuksista odotellessaan suomalaisosasto harjoittelee ja pitää yllä valmiutta.

Syyria suostui viime kesänä Venäjän välittämissä neuvotteluissa luopumaan kemiallisista aseistaan. Suomalaisten osuus kuljetusoperaatiossa kestää korkeintaan kolme kuukautta. Kaikki kemialliset aseet on määrä saada tuhotuksi kesäkuun loppuun mennessä.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat