Suomalaisnainen sai sydänkohtauksen Meksikossa: Vakuutus ei korvaa jättilaskua, nainen vielä hengityskoneissa

Vakuutus ei kattanut Meksikossa sydänkohtauksen saaneen suomalaisnaisen sairaalakuluja, vaikka hänet oli siirretty yksityissairaalaan juuri siksi, että hänellä on vakuutus. Nyt maksettavana on jopa 70 000 euroa ja pallolaajennus on vielä tekemättä. Sairaalalento maksaisi satoja tuhansia euroja lisää.

Suomalaisnainen sai lomallaan Meksikon Playa del Carmenissa sydänkohtauksen. 59-vuotias nainen kiidätettiin sairaalaan, jossa kysyttiin vakuutuksesta. Kun kävi ilmi, että matkavakuutus on kunnossa, nainen siirrettiin yksityiseen sairaalaan Hospiten International Cancuniin.

Ratkaisussa oli yksi suuri mutta. Vakuutusyhtiö Allianz oli suostunut korvaamaan hoitokulut vasta alustavasti eikä lopullista päätöstä ollut tullut. Kun lopullinen päätös saatiin, se oli kielteinen, koska nainen sairasti keuhkoahtaumaa.

Seurasi noin 70 000 euron lasku ja siirto julkiseen sairaalaan.

Vakuutusyhtiö Allianzilla ei ole Suomessa yksityisvakuutustoimintaa ja vakuutus oli hankittu Finnmatkojen kautta.

Finnmatkojen viestintäpäällikkö Julia Melnik ei kommentoinut tapausta ja kehotti olemaan yhteydessä vakuutusyhtiöön. 

Aalto kertoo, että yhteystahona Allianzin ja perheen välillä oli toiminut matkahätäpalveluihin ja ensihoitotoimintaan keskittynyt Falck.

Helsingin Sanomien haastattelussa Falckin yhteyshenkilö Ninni Berg kertoo, etteivät ulkomaiset vakuutukset korvaa usein edes akuuttihoitoa, jos kyseessä on voimassa oleva sairaus. Falckilta ei kuitenkaan otettu kantaa Aallon tapaukseen.

– Miten sairas ihminen voi lähteä matkalle kuvitellen, että on turvattuna? On epäeettistä luoda sairaalle henkilölle mielikuva turvasta, jos sellaista ei todellisuudessa ole, tytär Tiina-Maria Aalto ihmettelee MTV Uutisten haastattelussa.

Saksalainen vakuutusyhtiö Allianz on ollut Aallon perheeseen yhteydessä matkahätäpalveluihin ja ensihoitotoimintaan keskittyneen Falckin kautta. 

MTV Uutiset ei tavoittanut ketään Falckilta kommentoimaan tilannetta ja Helsingin Sanomien haastattelema Falckin yhteyshenkilö Ninni Berg kommentoi asiaa vain yleisellä tasolla.

Aalto ei jäänyt toimettomaksi, kun kävi ilmi, ettei vakuutusyhtiö korvaa yksityissairaalan kuluja. Hän teki Facebookiin päivityksen painajaiseksi muuttuneesta lomamatkasta ja ihmiset ovat avustaneet perhettä huomattavalla summalla.

– Olemme saaneet huomattavan määrän lainoja – yllättävän moni on lähtenyt ihan lahjoituslinjalle. Haluan kiittää kaikkia meiltä tavalla tai toisella avittaneita, Aalto toteaa.

– En olisi ikinä kuvitellut, että olisin se, joka pyytää apua Facebookissa.

Pallolaajennus vieläkin tekemättä

Tällä hetkellä Tiina-Maria Aallon äiti on julkisessa sairaalassa Meksikossa. Hän on tajuissaan, mutta sydänkohtauksen aiheuttaneelle veritulpalle ei ole tehty mitään. Sairaalassa ei ole laitteistoa edes varjoainekuvaukseen.

Nainen on ollut hengityskoneissa jo kaksi viikkoa ja koneesta vieroittaminen näin pitkän ajan jälkeen on vaikeaa.

Aalto on nyt matkustanut auttamaan äitiään ja isäpuoltaan Meksikoon. Hän on helpottunut siitä, että on voinut olla paikalla äitinsä tukena.

– Hän on tajuissaan ja käsittelee tilannetta hyvin vaikeissa olosuhteissa. Julkisessa sairaalassa he tekevät parhaansa, vaikka resursseja ei ole ja yksityisessä sairaalassa varoiteltiin, ettei äiti tule selviämään täällä.

Vielä Aallon täytyy ratkaista, miten yksityisen sairaalan lasku maksetaan ja miten äidin hoito voidaan saattaa loppuun.

Paras vaihtoehto jatkohoidon kannalta olisi ambulanssilento – mutta se maksaa satoja tuhansia euroja lisää. Vakuutus ei korvaa myöskään ambulanssilentoa.

– Yritämme katsoa täällä, että voisiko joku kotimainen hyväntekeväisyystaho saada äidille ambulanssilennon Suomeen. Niin selviytymismahdollisuudet olisivat parhaat, Aalto kertoo.

Juttua korjattu 2.4. 2016 kello 15.27. Jutusta on poistettu Suomen Allianzin markkinointipäällikkö Ilkka Ilmosen kommentointi. Hänellä ei ole mitään tekemistä vakuutusyhtiö Allianz Global Assistancen kanssa. Hän on eri yrityksessä töissä. 

Lue myös:

    Uusimmat