Helmen kyselyssä vastaajat paljastivat, että seksi uudessa suhteessa on paitsi kiihottavaa, myös jännittävää.
Helmi kysyi lukijoiltaan, millaista seksi on uuden ihmisen kanssa.
Enemmistö vastaajista, 49 prosenttia, kuvaili seksiä kiihottavaksi mutta ujostuttavaksi kokemukseksi. Vaikka uusi kumppani kiihottaa, oman alastoman kehon esitteleminen ensi kertaa koettiin jännittäväksi. Myös toisen mieltymykset ovat ensimmäisellä kerralla vielä hämärän peitossa.
– Kun ei vielä tiedä, mistä toinen pitää, jännittää tekevänsä "väärin".
– Jos ei ole sinut itsensä ja vartalonsa kanssa, voi kokemus olla ujostuttava, mutta kyllä se muuten on niin täynnä latausta, jota ei taas löydä jo tunteman ihmisen kanssa. Se on sitä kun nimenomaan EI tunne toista.
– Toisen ihmisen toiveita tai estoja tai muutakaan tottumuksia on vaikea tietää. Kiinnostavaa odottaa mitä toinen osaa ja kuinka villi hän on sängyssä. Oma alastomuus ujostuttaa minua aina aluksi uuden ihmisen kanssa, kunnes se ensimmäinen kerta on korkattu, niin jo on heti vapautuneempi tunnelma seuraavilla kerroilla heh.
– Ainahan se ujostuttaa näytellä potenssiaan.
Vain pitkässä suhteessa saa hyvää seksiä
27 prosenttia vastaajista piti ensikertaa uuden kumppanin kanssa aina kömpelönä. Vastaajien mukaan vain tutustumalla toiseen voi saada hyvää seksiä.
Aivan toista mieltä oli 23 prosenttia vastanneista; näiden lukijoiden mukaan uutuudenviehätys on seksissä parasta, eikä tuoreen seksikumppanin tuomaa fiilistä voita mikään.
– Uusi seksi lumoaa, vaikka olisi huonompaa kuin edellinen.
– Olen joskus ollut jopa kaksi kertaa saman kanssa... Ja että kyllästytti.
Hae erottiikkaa Helmi-kaupasta!
Lue myös:
MTV3/Helmi
Kuvat: Shutterstock
Uusimmat
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:09
Espoossa suuri tulipalo koululla - pelastuslaitos suosittelee sulkemaan ikkunat
-
21:07
MTV seuraa: Leijonat isäntämaa Tshekin kimppuun MM-jäällä – Pekka Jormakan kova lupaus toteutui
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
20:48
Oliver Helander kovassa iskussa – paiskasi reilusti yli 80 metriä
-
20:28
Kalle Rovanperä kärkipaikalta lauantaipäivään! Voitosta huima sekuntitaistelu – näin Portugalin MM-rallin perjantai eteni
-
20:15
Japanissa jouduttu vetämään myynnistä jättimäärät "rottaleipää"
-
20:09
Mielenosoittaja lähestyi Sebastian Tynkkystä aggressiivisesti eurovaalitapahtumassa Oulussa
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo käytös järkyttää: "Mitä täällä tapahtuu?"
-
19:57
Käärijä villitsi viisukylässä – lavalla nähtiin yllätysesiintyjä
-
19:56
Mediat: Alankomaiden viisuedustajaa epäillään väkivaltaisuudesta tuotantoryhmän jäsentä kohtaan
-
19:54
Saksa ja Slovakia mättivät maaleja MM-avauksessa – Leijonien lohkossa vahva esitys
-
19:37
Vakava väkivallanteko Turussa – kolmelle vammoja
-
19:33
YK:n pääsihteeri varoitti jälleen: "Laaja maahyökkäys Rafahiin johtaisi valtavaan humanitaariseen katastrofiin"
-
19:26
Karmea näky: Tähtihyppääjän nilkka vääntyi poikittain Timanttiliigassa
-
19:12
Villiä viisuhuumaa ja pikkutytön liikuttava reaktio isään – katso, mitä hyvää meillä ja maailmalla on tapahtunut!
-
19:00
Venäjä aloitti hyökkäyksen Harkovan alueella, onnistui etenemään
-
19:00
Kuultiinko Käärijältä kannanotto euroviisulavalla? Somessa sataa sekä risuja että ruusuja
-
18:51
Loukkaantumisesta painajainen – Saksan tähtipelaaja sivuun EM-kisoista?
-
Lataa lisää