Älä tuijota ruutua! Puhelimen vilkuilu lisää liikenneonnettomuuden riskin kahdeksankertaiseksi

8:41
Katso myös: Liikenneturva testasi: Koulujen lähellä kovia ylinopeuksia

Tarkkaamattomuus on suomalaisten mielestä yksi vaarallisimmista tekijöistä liikenteessä. Kun Liikenneturva kysyi suomalaisilta liikenteen vaarallisimmista asioista, vain päihteet ja piittaamattomuus koettiin tarkkaamattomuutta suuremmiksi vaaroiksi.

Kyselyssä vastaajien piti valita kolme liikenteen vaarallisinta asiaa valmiista vaihtoehdoista. Vaihtoehdot koskivat ihmisten toimintaa.

Yli puolet suomalaisista listasi tarkkaamattomuuden yhdeksi kolmesta suurimmasta vaarasta liikenteessä. Vaarallisimmaksi kyselyssä koettiin päihteet. Näin koki yli 60 prosenttia vastaajista. Toiseksi yleisin huolenaihe oli piittaamattomuus, jonka valitsi 56 prosenttia.

Tarkkaamattomuus, kuten puhelimen vilkuilu kesken autolla ajamisen, voi lisätä peräänajo-onnettomuuden riskin kahdeksankertaiseksi. Myös navigaattorin käyttö tai autossa mukana olevat lapset voivat vaikuttaa kuljettajan keskittymiseen.

Liikenneturvan suunnittelija Petri Jääskeläinen sanoo tiedotteessa, että ennen liikenteeseen lähtöä kannattaa tehdä päätös ajamiseen keskittymisestä. Puhelin kannattaa laittaa ajon ajaksi keskity- tai aja-tilaan ja tarkistaa viestit vasta perillä.

Kyselyn toteutti Kantar TNS Oy, ja siihen vastasi 1  064 henkilöä. Kysely on yleistettävissä koskemaan 15–79-vuotiaita suomalaisia. Selvitys tehtiin loppuvuodesta 2021.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja