Suomalaiset ilmastoaktivistit vapautetaan Slovakiassa – "Mielenosoittaminen ei ole rikos"

Slovakiassa tutkintavankeudessa olleet kolme suomalaista Greenpeacen ilmastoaktivistia vapautetaan, ympäristöjärjestö kertoo tiedotteessaan.

Greenpeacen mukaan Slovakian yleinen syyttäjä oli tiistaina todennut tutkintavankeuden perusteettomaksi.

Suomalaiset oli pidätetty viime keskiviikkona Horna Nitran ruskohiilikaivoksella epäiltyinä. Aktivistit olivat levittäneet kaivoksen torniin banderollin, jossa vaadittiin hiiliaikakauden loppua.

Syyttäjä määräsi samalla vapautettavaksi yhdeksän muuta Greenpeacen aktivistia, jotka osallistuivat mielenosoitukseen Horna Nitrassa. Muut yhdeksän aktivistia ovat Slovakiasta, Tshekistä ja Belgiasta.

Sadat osoittivat mieltä

Uutistoimisto AP kertoo, että paikallinen tuomioistuin oli sunnuntaina jatkanut aktivistien tutkintavankeutta oikeudenkäyntiin asti. Nyt yleinen syyttäjä kuitenkin määräsi, että aktivistit pitää vapauttaa heti.

– Aktivistien tutkintavankeus oikeudenkäyntiin asti olisi ollut kohtuutonta. Aktivistien viesti on nyt tärkeämpi kuin koskaan Puolan ilmastokokouksen ollessa käynnissä. He muistuttavat meitä siitä, että ilmastokatastrofi on torjuttava ja aika on käymässä vähiin, sanoo Greenpeacen maajohtaja Sini Harkki tiedotteessa.

Greenpeacen mukaan aktivisteja epäillään yhä yleishyödyllisen laitoksen toiminnan uhkaamisesta. Suomalaiset pääsevät matkustamaan kotiin odottamaan oikeudenkäyntiä, jonka ajankohtaa ei ole vielä määrätty, järjestö kertoo.

Sadat ihmiset olivat osoittaneet mieltä Greenpeace-aktivistien vangitsemista vastaan Slovakian pääkaupungissa Bratislavassa maanantaina

Greenpeace Suomi kertoi myös Twitterissä, että aktivistit vapautetaan.

– Mahtavia uutisia, ystävät! Ilmastoaktivistit Ina, Rosa ja Hanna vapautetaan! Slovakian yleinen syyttäjä totesi tutkintavankeuden perusteettomaksi. Mielenosoittaminen ei ole rikos, kirjoittaa järjestö. 

Lue myös:

    Uusimmat