AVAlaiset kertoivat, käyttävätkö he työvaatteita ja mitä mieltä he ovat työvaatteistaan, jos sellaisiin tulee työpäivän aikana pukeutua. Valtaosa kyselyyn vastanneista kertoi käyttävänsä työvaatteita – ja viihtyvänsä niissä.
AVAn kyselyyn vastanneista miltei 40 prosenttia kertoi viihtyvänsä työvaatteissaan. Työvaatteet saivat suomalaisilta kuitenkin myös paljon haukkuja: useat vastaajat kertoivat pitävänsä työvaatteitaan hyvin epämukavina.
"Työvaate tekee eron minän ja työminän välille"
Peräti 39 prosenttia vastasi työpaikallaan käytettävän työvaatteita, joissa viihtyy. Vastaajat olivat erityisen mielissään siitä, että työvaatteet pitävät huolen työ- ja vapaa-ajan selkeästä erottelusta: kun päällä ei ole työvaatteita, ollaan vapaalla.
"Työskentelen sairaalassa, ja työvaatteita täytyy käyttää. Eiväthän ne kamalan kauniit ole, mutta työvaatteet yhtenäistävät koko kirjavaa hoitohenkilökuntaa ja tekevät meistä paremmin tunnistettavia. Työvaatteissa on mietitty kaikki tarpeellinen kuten liikkuvuus, ilmavuus, riittävästi taskuja ja tarpeeksi korkea kaulus. Työvaatteet myös säästävät aikaa, kun ei tarvitse iltaisin ja aamuisin miettiä mitä sitä pukisi seuraavana päivänä päälle."
"Olen töissä vaatekaupassa, joten käytämme oman liikkeemme vaatteita työaikana. Ei voi valittaa kun rakastaa muotia!"
"Se on kuin univormu. Hyvä tunne kun näyttää erilaiselta ja tyylikkäältä."
"Työvaate tekee eron minän ja työminän välille, ja työvaatteiden mukana riisuu myös työpäivän harteiltaan. Kun töissä oli yhdessäkin vaiheessa todella stressaavaa ja painostavaa, aloin lisäksi meikata ja käyttää työaikana korvakoruja, mitä en muuten tee oikeastaan koskaan. Tämä ihan vain siksi, että itsellenikin olisi helpompaa erottaa työminä ja unohtaa hänet työpaikalle, jotta voisin mennä rauhassa ja murehtimatta kotiin."


