Suomalaisen animaation suosio yllätti tekijät

Suomalainen animaatioelokuva iskee ryminällä kansainvälisille markkinoille.

Lokakuussa ensi-iltaansa ehtivä Niko - Lentäjän poika siivittää jo toista Lapin maisemiin sijoitettua animaatiota Maagista kristallia, jonka on määrä valmistua syksyllä 2010.

Molempien elokuvien kustannukset ovat suomalaisittain mittavat.

Rovaniemellä maanantaina ennakkoon nähtävän Lentäjän pojan kysyntä oli tekijöille yllätys. Sen levitysoikeudet on myyty yli sataan maahan.

- Laajaa levitystä lähdettiin hakemaan, mutta lopputulos ylitti odotukset. Tämä on Suomen kautta aikain myydyin elokuva, ja kansainvälisestikin suoritus olisi mille tahansa elokuvalle hyvä, luonnehtii tuottaja Petteri Pasanen.

Saksasta animaationelokuvien messuilta puhelimitse tavoitettu Pasanen muistuttaa, että Nikon 6,1 miljoonan euron budjetti on Suomen elokuvahistorian kallein.

- Animaatio on harvoja kansainvälisesti kasvavia elokuvan alueita. Suomessa animaation eteen on tehty pitkään kehitystyötä ja luotu kansainvälisiä yhteyksiä, hän perustelee Lentäjän pojan kovaa kysyntää.

Omin voimin näin isojen hankkeiden pohja saattaisikin jäädä huteraksi.

Niko-elokuvan teossa on tukeuduttu vahvaan kansainväliseen yhteistyöhön. Tuottajat ovat Suomen ohella Tanskasta, Irlannista ja Saksasta. Nikon ovat ohjanneet Kari Juusonen ja Michael Hegner. Käsikirjoittaja on Hannu Tuomainen.

Jouluteema jatkuu

Lokakuussa ensi-iltansa saava koko perheen elokuva on kertomus Niko-poron vaarallisesta matkasta halki Lapin.

Niko etsii isäänsä, jonka hän uskoo kuuluvan joulupukin lentoporoihin. Poika mielii isänsä kaltaiseksi lentäjäsankariksi.

Lapin maisemiin ja jouluun tukeutuu myös Maaginen kristalli.

- Se on jouluelokuva, jossa joulupukin kaksoisveli varastaa maagista kristallia. Kristallin avulla oikea joulupukki voi monistaa itsensä ja näin esiintyä samaan aikaan eri paikoissa, tuottaja Mikael Wahlforss paljastaa.

Samaisille Saksan messuille osallistuneen Wahlsforssin mukaan uutuudesta on kiinnostuttu jo laajasti. Hän myöntää, että Maaginen kristalli on saanut Lentäjän pojalta hyvää vetoapua.

Maaginen kristalli tuotetaan yhdessä italialaisten kanssa. Elokuvaa edeltää tv-sarja. Sarjan ja elokuvan yhteiskustannukset ovat noin yhdeksän miljoonaa euroa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat