Suomalainen tv-formaatti myytiin ulkomaille

Keväällä 2013 MTV3-kanavalla nähty KIDSing-formaatti on myyty ulkomaille.

FremantleMedia Finlandin kehittämä ja MTV3-kanavan esittämä KIDSing on myyty Romaniaan.

Koko perheelle suunnatun kotimaisen laulukilpailuformaatin kautta etsittiin keväällä 2013 lahjakkaita nuoria suomalaislaulajia. Ohjelmassa uusia kykyjä etsi ja kannusti Antti Tuisku, joka toimi myös kilpailun päätuomarina.

Lapset ja heidän läheisistään koostuvat tukijoukot osallistuivat KIDSingissä aktiivisesti esityksien valmisteluihin. Lisäksi KIDSing-finalistit tukijoukkoineen pääsivät tekemään oikeiden tähtien tavoin myös musiikkivideoita ammattilaisten kanssa.

Ensimmäisen KIDSingin voitti kiiminkiläinen Jenni Jaakkola, joka on julkaissut ensimmäisen albuminsa Siipeni mun. Levy julkaistiin Antti Tuiskun oman levymerkin Hyökyaalto Recordsin kanssa, joka toimii Suomen suurimman levy-yhtiön Warner Music Finlandin alla.

Ulkomaille myyty suomalaisformaatti ihastuttaa jatkossa nyt myös Romaniassa, jossa ohjelman tuotanto on parhaillaan käynnissä.

Romaniassa KIDSing-ohjelman juontajina toimivat tunnettu romanialainen näyttelijä Dan Bordeianu sekä 16-vuotias laulajatähti Theo Rose. Tuomareina ohjelmassa toimivat 36-vuotias näyttelijätähti Wilmark, yksi Romanian menestyneimmistä, kansainvälisistä artisteista, 25-vuotias Antonia sekä 59-vuotias legendaarinen R&B ja pop-rock laulaja, tuottaja Gabriel Cotabita.

 

Lue myös:

    Uusimmat