Suomalaismaiseman peruselementit järvi, puusto ja sininen taivas innoittivat arkkitehteja silloinkin, kun 70-luvun kerrostalolähiöitä rakennettiin. Arkkitehtuurin ja yhdyskuntasuunnittelun professori Terttu Pakarinen Tampereen teknillisestä korkeakoulusta sanoo, että suomalainen lähiö on aina ollut perusteiltaan metsälähiö, tiivis asuinyhteisö, jossa luonto on lähellä ja tehtaat kaukana.
-Lähiöllä on sanana negatiivinen kalske, mutta pelkkiä betonisia nukkumalähiöitä ne eivät ole koskaan olleet. Lähiöajatteluun kuuluvat sen sijaan likellä olevat palvelut, jotka tekevät lähiöstä pienen kaupungin isomman kaupungin kupeessa. Toki lähiöitäkin on erilaisia, Pakarinen huomauttaa.
Pakarinen ja Helsingin teknillisen korkeakoulun tutkija, arkkitehti Liisa Knuuti puhuivat Espoossa järjestetyssä kaupunkisuunnittelun kansainvälisessä konferenssissa lähiöistä ymmärtävään sävyyn maanantaina. -Lähiöt ovat pitkään erotelleet asujaimiston köyhiin ja rikkaisiin. Nyt erot ovat hiipumassa, sillä halvat kaupungin vuokragetot alkavat olla historiaa. Sitä paitsi luulen, että tulevaisuudessa myös niin sanottu parempi väki löytää lähiöt uudelleen. Se on sitä modernismin hohtoa, Pakarinen arvelee.
Ruoholahti mallina
Tasa-arvoinen uuslähiö löytyy Pakarisen ja Knuutin mukaan Ruoholahden kaupunginosasta, merellisen Helsingin eteläkulmilta. Siellä haluttiin heidän mukaansa yhdistää jo alkujaan erilaisia asumismuotoja ja hyödyntää veden läheisyyttä. -Ruoholahdessa on samassa talossa omistusasuntoja ja kaupungin vuokrakämppiä, saattaa muuten olla jopa samassa rapussakin. Hyvin ovat kuulemma toimeen tulleet, Liisa Knuuti mainitsee.
Knuuti ja Pakarinen katsovat kuitenkin, että mistään uusyhteisöllisyydestä ei Ruoholahden tai vastaavienkaan lähiöiden suunnittelussa ole kysymys. -Kyllä ihmiset kokoontuvat yhteen ihan muiden asioiden, esimerkiksi harrastusten kuin asumisen takia. Eivät kerrostaloasukkaat tapaa toisiaan muodon vuoksi. Talkoomeininki ei sillä tavalla kuulu nykyiseen kaupunkikulttuuriin, Knuuti huomauttaa.
Helsinkiin pyöräkaistat
Professorin ja tutkijan näkökulmat kaupunkirakentamiseen ovat erisuuntaiset. Siinä missä Pakarinen kieltäytyy arvioimasta kaupunkikeskustojen ja -lähiöiden rumuutta tai kauneutta, arkkitehti Knuuti näkee esimerkiksi Helsingin miljöössä paljonkin paranneltavaa.