Sulkapallo

Sulkapallokultaa vei Lin Dan. Peking, 2008.
Sulkapallokultaa vei Lin Dan. Peking, 2008.Getty Images
Julkaistu 16.05.2012 09:12(Päivitetty 20.06.2012 16:51)

Tutustu sulkapallon ohjelmaan Lontoon olympialaisissa

Sulkapallo esiintyi olympia-areenalla ensi kerran näytöslajina Münchenissä 1972. Virallinen olympiaurheilumuoto siitä tuli kuitenkin vasta Barcelonassa 1992. Sekanelinpeli tuli mukaan viidentenä mitalilajina 1996. Peli on lähtöisin Englannista, mutta sen parhaat harjoittajat ovat jo kauan tulleet Aasiasta. Tanskan Poul-Erik Høyer Larsen onkin lajin ainoa eurooppalainen olympiavoittaja (1996). Yksikään sulkapalloilija ei ollut pystynyt uusimaan kaksinpelin olympiavoittoa, ennen kuin Ateennan naisten kaksinpelin voittaja Kiinan Zhang Ning teki sen kotikisoissaan Pekingissä 2008. Lisäksi kaksi naispelaajaa on yltänyt kahdesti finaaliin: Etelä-Korean Bang Soo-Hyun saavutti hopeaa 1992 ja kultaa 1996. Mia Audina otti hopeaa 1996 Indonesialle ja maata vaihdettuaan 2004 Alankomaille.

Mitalitilaston kärkinimet ovat keränneet palkintonsa nelinpeleistä. Kaksinkertaisia kultamitalisteja ovat kiinalainen naispari Ge Fei/Gu Jun sekä sekanelinpelipari Zhang Jun/Gao Ling. Gao on voittanut lisäksi kaksi mitalia naisten nelinpelissä.

Suomella on aina ollut edustus olympiakisojen sulkapallossa. Pontus Jäntti ja Robert Liljequist olivat mukana sekä 1992 että 1996, Jyri Aalto ja Anu Weckström 2000. Ateenassa 2004 kilpailivat Weckström sekä Kasperi Salo ja Antti Viitikko. Jäntti ja Liljequist voittivat molemmat yhden ottelun Barcelonassa 1992. Anu Nieminen os. Weckström pääsi Pekingissä 2008 suoraan toiselle kierrokselle, mutta hävisi Saksan Xu Huaiwenille. Ville Lång ylsi parhaaseen suomalaissuoritukseen Pekingissä voitettuaan 1. kierroksella ukrainalaisen Druzchenkon ja 2. kierroksella yhdysvaltalaisen Rain. 3. kierroksella singaporelainen Kuncoro oli parempi erin 0-2.

Teksti: Suomen olympiakomitea ja MTV3.fi