Suklaata ja terveyssiteitä samalle hyllylle laittanut kauppias: "Tämä ei ole vitsi"

Suomalaisen ruokakaupan terveyssidehyllylle oli lisätty oma paikkansa suklaalle, mikä riemastutti monia naisia. Kauppias kertoo, mistä idea moiselle tempaukselle syntyi.

Perjantaina 12. elokuuta 2016 kauppias Mustonen  hyllytti tottuneeseen tapaan K-Supermarket Kauppatorin hyllykköjä täyteen, kun hänen mieleensä muistui vanha tempaus. Kauppias päätti, ”että ilahdutetaan Rovaniemen naisiakin”.

Terveysisiteiden rinnalle Mustonen lisäsi paikan Fazerin siniselle. Samalla hyllyllä oli nyt tarjolla suklaata ja terveyssiteitä – yhtälön merkitys onkin monelle naiselle tuttu.

Tempaus riemastutti kaupassa sunnuntaina vieraillutta asiakasta sen verran, että hän lisäsi kuvan hyllyriviköstä Facebookiin.

Facebookissa kiiteltiin, että kauppias oli osannut toden teolla sukeltaa naisten sielunmaisemaan.

Ja kaiken takana on kuin onkin nainen.

– Meidän tehtävämmehän on tarjota asiakkaille elämyksiä! Tämä on meille varsin normaalia toimintaa, kauppias Mari Mustonen nauraa tempaukselle.

– Haluamme olla omannäköinen kauppa, ja että asiakkaillamme on hyvä olla. Ja tämähän ei missään nimessä ole vitsi, tämä on asiakaspalvelua, hän jatkaa naurahdellen.

Jos et näe kuvaa, voit katsoa sen täältä.

Mustonen paljastaa idean juontavan juurensa vanhasta kauppapaikasta, missä tämän kaltainen tempaus oli tehty aiemminkin. Mustonen ei ollut itse tietoinen, onko muuallakin Suomessa ujutettu aiemmin suklaata terveyssidehyllyille.

Monet lukijat kuitenkin muistelevat törmänneensä samankaltaisiin tempauksiin muun muassa Lohjalla ja Oulussa.

"Tämä koskettaa kaikkia naisia"

Kommentteja suklaan ja terveyssiteiden asettelusta ei paikan päällä ole tullut monen montaa, mutta Facebookissa reagointi onkin ollut riemukasta.

– Sunnuntaina eräs asiakas kiitteli, miten kiva idea. Ilahduin suuresti, kun asiakas oli vielä linkittänyt kuvan kauppamme Facebook-sivuille. Ja sitten tykkääjien määrä räjähti. Erityisesti lämmitti mieltä tuo ”jäätävän hyvää palvelua” -kommentti, Mustonen kertoo.

Facebookissa etenkin naiset ovat kiitelleet oivaltavasta ideasta. Suklaanhimo kuukautisten aikana on monelle naiselle tuttua.

– Tämähän koskettaa kaikkia naisia. Jotkut miehet ovat olleet tästä selvästi vähän kujalla, kun lukee kommentteja. Me kaikki naiset kyllä ymmärrämme, mitä se (suklaa terveysiteiden luona) tarkoittaa, Mustonen kuvaa.

Kauppias muistuttaakin, että arjessa pitää olla huumoria – myös ostoksilla.

– Tämä on aivan normaalia asiakaspalvelua meiltä. Tehdään töitä tosissaan, muttei totisena. Tarkoituksena ei ole loukata ketään, vaan palvella asiakkaita – aina saa pilkettä silmäkulmassa olla.

Lue myös:

    Uusimmat