Sukellusvenemysteerin uusi käänne: Poliisi tiesi Madsenin osallisuudesta jo varhain

Tanskalaisen sukellusvenemysteerin palat alkavat loksahdella hiljalleen paikoilleen. Uusimman tiedon mukaan tanskalaiskeksijä paljasti poliisille ruotsalaistoimittaja Kim Wallin kohtalon jo ennen oikeuskuulustelua.

Tanskalaisen uutistoimisto Ritzaun käsiinsä saaman oikeusdokumentin mukaan Madsen kertoi poliisille sukellusveneellä sattuneesta onnettomuudesta jo varhaisessa vaiheessa. Lisäksi hän oli jo tuolloin kertonut Wallin kuolleen onnettomuudessa. Keksijä myös myönsi ”haudanneensa” naisen Juutinraumaan.

Tapausta koskeva oikeudenkäynti käytiin suljetuin ovin Wallin läheisten suojaksi. Läheisille ei uutistoimiston mukaan myöskään kerrottu Madsenin tunnustuksesta ennen oikeudenkäyntiä.

Madsen olisi itse halunnut pitää oikeudenkäynnin avoimena, sillä hän olisi ollut innokas selittämään tapahtumista julkisesti, Aftobladet kertoo.

Madsenia epäillään Wallin murhasta ja hautarauhan rikkomisesta. Mies on kiistänyt syytteet ja kertonut aluksella tapahtuneesta onnettomuudesta, jonka vuoksi Wall on sai surmansa.

Lue myös:

    Uusimmat