Stubb: Sote-rahoitukseen kaksi vaihtoehtoa

Valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) mielestä näin pienessä maassa kaksi verotuksen tasoa riittää mainiosti. Hallitukselta odotetaan ratkaisuja siitä, miten sote-palveluiden rahoitus tulevaisuudessa kerätään.

Stubb sanoi Vero 2016 -päivillä, että kolmas veroporras ja maakuntien verotusoikeus löisivät tavoitteita korville monimutkaistamalla verotusta entisestään ja luomalla yhä lisää painetta työn verotuksen kiristymiselle.

Stubbin mukaan Soten rahoituksen järjestämiseksi valtionverotuksen kautta on kaksi vaihtoehtoa: valtion tuloveroasteikon muokkaaminen nykyisen ansiotuloverojärjestelmän sisällä tai erillinen sote-vero. Stubbin mukaan molemmissa malleissa on puolensa.

– Näitä tällä hetkellä valtiovarainministeriössä tarkastellaan, että kumpi toimisi paremmin. Lähtökohtana on se, että meillä on vahva valtionohjaus ja kyseessä on valtiovero, Stubb sanoi.

Stubbin mukaan asia on tarkoitus ratkaista lähiviikkoina osana sote-kokonaisuutta.

Stubb sanoi tarkoituksena olevan, että kunnallisveroprosentteja alennettaisiin lailla uudistuksen voimaantulovuonna, ja niille asetettaisiin siirtymäajaksi katto tai vaihteluväli. Blogissaan Stubb totesi, että näin varmistettaisiin se, että kenenkään verotus ei kiristyisi.

Stubbin mukaan kaikkien kuntien kunnallisveroprosentteja alennettaisiin saman verran, suuruusluokaltaan karkeasti runsaat 10 prosenttiyksikköä. Valtion verotus puolestaan kiristyisi vastaavasti.

Kysely: sote-säästöt epäilyttävät 2:13

Lue myös:

    Uusimmat