Stubb: Koulutuksesta, tutkimuksesta ja innovaatioista ei saa leikata
Pääministeri Alexander Stubb (kok.) kertoi tänään kokoomuksen budjettitavoitteista Vantaalla eduskuntaryhmän kesäkokouksessa.
Stubb korosti tutkimuksen ja innovaatioiden merkitystä.
- Koulutuksesta, tutkimuksesta ja innovaatioista ei saa leikata. Ei saa leikata uuden luomisesta. Se oli se tapa, jolla me nousimme 1990-luvun lamasta. Se oli tutkimusta, innovaatiota ja se oli kouluja. Se oli aivopääomaa, jolla tämä maa on vuosikymmeniä elänyt. Tähän meidän täytyy panostaa, Stubb sanoi puheessaan.
Sdp haluaa leikata Tekesin ja yliopistojen rahoitusta ensi vuoden budjetissa. Stubbin mukaan asiassa ei kuitenkaan ole mitään ristiriitaa puolueiden välillä.
-Ensimmäisissä kahdenvälissä keskusteluissa niitä leikkauksia on purettu. Me teemme työtä joukkueena. Ei ole kyse siitä, mitä demarit saa tai mitä kokoomus saa. On kysymys siitä, mitä Suomi saa yhdessä. Mä pyrin luomaan sellaisen hengen, jossa ei ole vastakkainasetteluja, Stubb kertoo.
Kuntien tehtävät karsintaan
Stubb haluaa myös, että ensi viikon budjettiriihessä tehdään ratkaisut siitä, miten kuntien tehtäviä karsitaan. Asiasta päätettiin viime vuoden lopun rakennepaketissa. Stubbin mukaan puolet karsimisista on vielä tekemättä.
-(Valtiovarainministeriön valtiosihteeri) Martti Hetemäeltä on pyydetty tästä asiasta pitkälle menevä esitys perjantaihin klo 16 mennessä. Sitä me käsittelemme sunnuntaina. Kun olemme saaneet kokonaiskuvan, sopeutamme budjettiriihen päätökset siihen.
Hallitusohjelma lyhyt paperi
Stubb toisti tänään kantansa siitä, että kokoomuksella ei ole kynnyskysymyksiä seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Itse hallitusohjelmasta nykyisellä pääministerillä on kuitenkin näkemys.
- Hallitusohjelman olisi hyvä olla lyhyt strateginen paperi, joka olisi päivitettävissä, Stubb sanoo.
Uusimmat
-
18:51
Putin: Ydinaseet suuntaavat Valko-Venäjälle ensi kuussa – "Kaikki menee suunnitelman mukaan"
-
18:31
54 321 palikan dominoefekti: Sielua hivelevä maailmanennätys!
-
18:25
HS: Poliisi tutkii laajaa terrorismijuttua – mukana useita epäiltyjä
-
18:22
Tällainen on XA300, joka korvaa vanhan kunnon Pasin – pystyy uimaan ja maksaa miljoonan
-
18:19
Uusia tietoja kuolleista Hersonin tulva-alueelta – MTV seuraa sotaa
-
18:12
Putin kommentoi sotaa: "Ukrainan vastahyökkäys on alkanut"
-
18:03
Love Island Suomi -Eemil puhuu sujuvasti espanjaa – vaihto-oppilaskokemus muutti miehen täysin
-
17:50
Kommentti: Kari Jalonen on karmeassa tilanteessa – kädet on sidottu
-
17:28
Kuljetusyhtiön ex-maajohtaja tuomittu vankeuteen ja miljoonan euron vahingonkorvauksiin härskeistä talousrikoksista
-
17:27
Taas tapahtuu Columbuksessa – Jarmo Kekäläinen tarrasi jälleen laatunimeen
-
17:20
Kommentti: Raskaista neuvotteluista raskaampaan hallituskauteen – miten käy toimintakyvyn, jos gallup-suosio sulaa?
-
17:04
Kortiton rattijuoppo törttöili varastetulla matkailuautolla Mikkelissä: Yöllinen ajokierros päättyi valaisinpylvääseen
-
16:59
Missä autossa on paras kännykkäsovellus? Ei ainakaan Polestarissa tai Audissa
-
16:54
Salaisia asiakirjoja kartanossaan säilönyt Trump kertoo saaneensa syytteen: "En ikinä olisi uskonut"
-
16:54
Mahtuuko hälytysajoneuvolla kaventuneelle Esplanadille? MTV hyppäsi kuorma-auton kyytiin
-
16:52
Nelipäiväinen työviikko esillä vihreiden puoluekokouksessa
-
16:30
Justin Bieberin isä julkaisi homofobisen kirjoituksen somessa
-
16:21
Teollisuuden tilausten arvo laskenut selvästi: Miksi asiantuntijat eivät huolestu? Tässä syy
-
16:10
Kalle Rovanperältä tiukka viesti FIAlle: "Tuntuu pahalta"
-
16:10
Kuolleelle 4-vuotiaalle järjestään muistotilaisuus päiväkodissa – Joensuun varhaiskasvatusjohtaja: "On myös lasten oikeus tietää"
-
Lataa lisää