STTK:n Palola: Yhteiskuntasopimuksen siirtämisestä ei päätöstä

STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan mukaan keskusjärjestössä ei ole päätetty, että yhteiskuntasopimusta ehdotettaisiin siirrettävän vuodella.

Helsingin Sanomat uutisoi aiemmin, että kaikki palkansaajien keskusjärjestöt esittävät mahdollisesti neuvottelujen siirtämistä maanantaina.   

Helsingin Sanomissa kerrottiin myös, että työmarkkinoiden keskusjärjestöjohtajat olisivat tavanneet perjantaina pääministeri Juha Sipilää. Palolan mukaan ainakaan hän ei ole tällaisessa tapaamisessa ollut.  

– Minä en ole ainakaan tavannut Sipilää. Osa on myös tietojeni mukaan todennäköisesti matkoilla, Palola sanoi tapaamisesta.   

Palolan mukaan STTK:n hallitus käsittelee neuvottelutilannetta keskiviikkona.  

– Joku on varmaan ennakoinut liikaa. Erilaisia keskusteluja on ilmassa käyty, mutta mitään päätöstä ei ole tehty, Palola sanoo.  

Palolan mukaan hallitusohjelmassa esitetty aikataulu yhteiskuntasopimukselle vaikuttaa nykytilanteessa epärealistiselta.

Työllisyys- ja kasvusopimuksen neuvotteluissa STTK aikoo Palolan mukaan edetä sovitusti, ja tilannetta arvioidaan uudestaan ensi viikolla.

Lue myös:

    Uusimmat