Stora Enso aloittaa suuret yt-neuvottelut – paperikone suljetaan, jopa 400 työpaikkaa saattaa kadota

Stora Enso uhkaa vähentää enintään 400 työpaikkaa tehtaaltaan Oulussa. Yhtiö suunnittelee sulkevansa yhden paperikoneen ja muuttavansa toisen tuottamaan kartonkia.

Yhtiön mukaan muutoksen tavoitteena on parantaa Oulun tehtaan kilpailukykyä ja varmistaa tehtaan toiminnan jatkuminen tulevaisuudessa.

Päätös suunnitelluista muutoksista tehdään yt-neuvottelujen päätyttyä kuluvalla vuosipuoliskolla. Paperikone sulkeutuisi ja irtisanomiset tapahtuisivat ensi vuoden loppuun mennessä.

Stora Enso kertoi jo viime kesäkuussa arvioivansa Oulun tehtaan tulevaisuutta. Syynä oli hienopaperin kysynnän hiipuminen. Tuolloin aloitetussa kannattavuusselvityksessä arvioitiin kahden koneen muuntamista pakkauskartongin valmistukseen.

Teknisten ja taloudellisten selvitysten tuloksena on yhden koneen muuntaminen tuottamaan kraftlineria pakkauksia varten. Toisen koneen sulkemisen yhteydessä on menossa kiinni myös arkittamo.

Investointi 350 miljoonaa euroa

Investointi paperikoneen muuttamiseksi kartongin tuotantoon maksaa 350 miljoonaa euroa. Stora Enso on valinnut painopisteekseen kartongin tuotannon paperin sijasta, ja yhtiö on aiemminkin remontoinut paperikoneita tuottamaan kartonkia.

Pakkauskartongin kysyntä on kasvussa muun muassa voimakkaasti yleistyvän verkkokaupan ansiosta. Sen sijaan painopaperit ovat kärsineet jo yli kymmenen vuotta heikentyvästä kysynnästä.

Lue myös:

    Uusimmat