STM suosittelee antamaan koronarokotuksen ilmaiseksi ihmisille, joilla ei ole kotikuntaa Suomessa

Suomen koronarokotukset etenevät epätasaisesti – rokotekattavuudessa merkittäviä alueellisia eroja 2:13
Suomen koronarokotukset etenevät epätasaisesti – rokotekattavuudessa merkittäviä alueellisia eroja

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) suosittelee kuntia ja kuntayhtymiä antamaan koronarokotuksen ihmisille, joilla ei ole kotikuntaa Suomessa. Suositus koskee myös ihmisiä, joilla ei ole muuta oikeutta saada ennaltaehkäiseviä julkisen terveydenhuollon palveluja Suomessa.

Rokotusten antamista perustellaan sillä, että siten suojellaan kansanterveyttä. STM:n mukaan kotikunnattomilta ei perittäisi rokotuksista kustannuksia.

Rokotuksia ei kuitenkaan annettaisi matkailijoille tai lyhytaikaisesti Suomessa vieraileville henkilöille.

STM:n suositukset perustuvat muun muassa sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annettuun EU-asetukseen, jonka perusteella koronarokotuksiin olisivat oikeutettuja tilapäisesti Suomessa oleskelevat muissa EU- tai Eta-maissa tai Sveitsissä sairasvakuutetut ihmiset.

Lisäksi rokotusta suositellaan annettavaksi toisessa EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä vakinaisesti asuville eläkkeensaajille, jotka oleskelevat tilapäisesti Suomessa.

Vapaaehtoisia koronarokotuksia annetaan aiemmin määritellyssä rokotusjärjestyksessä.

Lue myös:

    Uusimmat