Tässä järjestyksessä suomalaiset rokotetaan – sote-alan ammattilaiset saavat suojan ensimmäisenä

Ensimmäinen rokote-erä saapuu Suomeen 26.12.

Valtioneuvosto on yleisistunnossaan antanut rokotusasetuksen, joka tarvitaan koronavirusrokotusten käynnistämiseksi Suomessa. Sosiaali- ja terveysministeriö arvioi aiemmin tänään, että rokotukset päästään aloittamaan sunnuntaina tai maanantaina.

Sosiaali- ja terveysministeriö on julkistanut, missä järjestyksessä suomalaiset saavat koronavirusrokotteen. Sen mukaan rokotukset annetaan eri väestöryhmille seuraavassa järjestyksessä:

1. Koronavirustautiin sairastuneiden tai perustellusti sairastuneeksi epäiltyjen henkilöiden tutkimiseen, välittömään hoitoon tai huolenpitoon liittyvä tai muuta kiireellistä hoitoa antava sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö sekä sosiaalihuollon iäkkäille henkilöille tarkoitetun asumispalvelun ja laitoshoidon toimintayksikön henkilöstö ja asukkaat

2. 70 vuotta täyttäneet ja vanhemmat henkilöt 

3. Henkilöt, joilla on vakavalle covid-19-taudille altistavia sairauksia

4. Muut kuin 1-3 kohdassa tarkoitetut henkilöt.

Suomi käynnistää vapaaehtoiset koronavirusrokotukset heti, kun se on teknisesti mahdollista. Rokotusten järjestämisestä ovat vastuussa kunnat. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL huolehtii rokotteiden toimittamisesta ja asiantuntijatuesta kunnille.

THL täsmentää väestöryhmien tarkempaa jaottelua alaryhmiin iän, riskitekijöiden, vakavalle taudille alttiuden tai muiden asiaan vaikuttavien tekijöiden perusteella. Lasten rokottaminen tulee ajankohtaiseksi vasta, kun tutkimukset lasten rokottamisesta valmistuvat.

Annetut rokotukset merkitään sähköiseen potilastietojärjestelmään. Tiedot rokotuksista välitetään THL:n ylläpitämään valtakunnalliseen rokotusrekisteriin.

Lue myös:

    Uusimmat