Stanley Cup -voittaja lopettaa uransa – Leijonat syötti katkeraa kalkkia 10 vuotta sitten

Stanley Cupin kertaalleen urallaan voittanut ruotsalaispuolustaja Carl Gunnarsson päättää ammattilaisuransa. Gunnarsson kertoi aiheesta St. Louisin kotisivulla.

34-vuotias Gunnarsson on kärsinyt viime vuosina loukkaantumisista ja hänen oikea polvensa leikattiin keväällä. Hän ehti pelata urallaan yli 600 NHL-ottelua, joissa syntyi reilut 130 tehopistettä. Uran kohokohta oli kausi 2018-2019, kun hän juhli St. Louis Bluesin paidassa Stanley Cupin mestaruutta. Gunnarsson ratkaisi tuolloin toisen finaalin.

Tällä kaudella Gunnarsson ehti pelata 12 ottelua tehopistein 0+2. Ruotsalainen edusti uransa aikana St. Louisin lisäksi Toronto Maple Leafsia. NHL-kausia kertyi yhteensä 12. Maajoukkuetasolla Gunnarsson voitti alle 20-vuotiaiden MM-kultaa vuonna 2006.

Aikuisten tasolla saldona oli kolmista MM-kisoista kaksi pronssia sekä yksi hopea. Gunnarsson oli mukana vuoden 2011 MM-kisoissa, jolloin Ruotsi otti MM-loppuottelussa lukua Leijonien käsittelyssä. Suomi oli parempi maalein 6-1.

Lue myös:

    Uusimmat