SPR:ltä yli 200 000 euroa Mongolian kylmyyden uhreille

Suomen Punainen Risti kertoo ohjaavansa 225 000 euroa avustusrahastostaan kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioon, jolla autetaan kylmyyden vuoksi elinkeinonsa menettäneitä ihmisiä Mongoliassa.

SPR:n mukaan Mongoliaa koettelee pahin kylmyysaalto, eli dzud, lähes 50 vuoteen. Tuhannet ihmiset ovat menettäneet elinkeinonsa, sillä 76 prosenttia maasta on laiduntamista estävän jään tai lumen peitossa, ja seitsemän prosenttia koko maan karjasta on kuollut.

Paimentolaisperheistä kolme neljstä, eli noin 186 000, kärsii suoraan tai epäsuorasti kylmyysaallon vaikutuksista. SPR:n tuella kylmyysaallon uhreille tarjotaan käteis- ja materiaaliapua sekä henkistä tukea 10 000 paimentolaisperheelle.

– Mongolian Punainen Risti on auttanut kylmyyden vaikutuksista kärsiviä paikallisesti marraskuusta lähtien. Olosuhteet ovat kuitenkin niin vaikeat, että alueella tarvitaan lisää apua. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat elinkeinonsa menettäneet, yksinhuoltajat, raskaana olevat naiset, iäkkäät sekä perheet, joissa on monta lasta, sanoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avun suunnittelija Sari Autio.

 

Lue myös:

    Uusimmat