SpaceX-yhtiön Starship laukaistiin koelennolle – katosi Maan ilmakehässä
Avaruusyhtiö SpaceX:n miehittämätön Starship-avaruusalus laukaistiin onnistuneesti koelennolleen tänään torstaina, mutta paluumatkalla yhteys siihen katkesi.
Yhtiön edustaja kertoi verkkolähetyksessä, että avaruusalus joutui "kadoksiin", kun se palasi Maan ilmakehän läpi.
– Tänään (avaruusalus) ei laskeudu mereen, mutta jälleen kerran on upeaa nähdä, kuinka paljon pidemmälle me tällä kertaa pääsimme, sanoi SpaceX:n edustaja Dan Huot uutiskanava CNN:n mukaan.
120 metrin pituisen Starshipin oli määrä laskeutua Intian valtamereen.
Edellisellä kerralla kantoraketti räjähti
Starship-aluksen edellinen koelentoyritys marraskuussa päättyi aluksen ja kantoraketin räjähdykseen. Ensimmäinen yritys puolestaan päättyi viime vuoden huhtikuussa tahalliseen räjäytykseen sen jälkeen, kun koelennolla oli muun muassa ilmennyt useita moottorivikoja.
Starship-aluksen lennon suoratoistoa seurasi tänään torstaina yli 3,5 miljoonaa ihmistä.
Starshipin testauksen päätavoitteita on varmistaa, että jonain päivänä sillä voi olla tärkeä rooli Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan Artemis-ohjelmassa. Sen tarkoituksena on viedä tällä vuosikymmenellä astronautteja jälleen Kuun pinnalle, sanoo BBC.
Lue myös: Japanin epäonninen lippulaiva ampaisi kohti avaruutta – tässä menee "seuraavan sukupolven raketti"
Juttua päivitetty 14.3.2024 kello 17.38.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää