Pattijoen Urheilijoista ei ollut Sotkamon Jymylle vastusta miesten superpesiksen kolmannessakaan loppuottelussa. Jymy voitti ottelun puhtaasti 2-0 ja Suomen mestaruuden suoraan kolmessa ottelussa voitoin 3-0. Pattijoki ei pystynyt voittamaan finaalisarjassa jaksoakaan.
Kolmas loppuottelu oli selkeästi runkosarjankin ylivoimaisesti voittaneen Jymyn hallintaa. Ensimmäisellä jaksolla Jarkko Kokko aloitti Jymyn juhlat kotiuttamalla Jarmo Heikkisen. Seuraavassa vuoroparissa Mikko Huotari puhkaisi Pattijoen kolmospuolen kahden juoksun arvoisesti ja kun vielä Roope Korhonen löi Jymyn neljännen juoksun, oli jaksovoitto valmis.
Toinen jakso alkoi jymyläisittäin räväkästi. Heti jakson ensimmäisellä lyönnillä Jarmo Heikkinen iski läpi Pattijoen takakentältä kunniajuoksun arvoisesti ja Pattijokelaisten voitonusko alkoi kadota. Matti Salminen ja Jarkko Kokko varmistelivat kotiutuksillaan Jymyn voiton. Pattijoki sai ainokaisensa harhaheitolla.
Mestaruusjuhlinta sujui rutiinilla varsinkin Janne Vuoriselta, jolle mestaruus oli jo kahdeksas. Kaiken kaikkiaan mitaleita on Vuorisella jo yksitoista. -Olimme monipuolisempia ja pystyimme paremmin hyödyntämään muuttuneet sääolot paremmin, kommentoi yksi kaikkien aikojen pesäpalloilijoista.
Sunnuntain ja samalla myös koko finaalisarjan ratkaisu oli Jymyn vahva ulkopeli. Loistavan ottelusarjan pelannut lukkari Toni Kohonen piti pihdeissään Pattijoen kokeneemmat pelaajat eikä nuoremmista ollut vielä vastuunkantajiksi. Myös Mikko Kuosmanen oli erinomaisessa ulkopelivireessä.
Etukäteen ratkaisun paikaksi veikattu Jymyn nuori kopparipari Markku Hylkilä-Roope Korhonen pelasi loistavasti. Kaksikko jätti koppareina varjoonsa Pattijoen kokeneet Pasi Pohjolan ja Timo Lemposen. Pattijoki pystyi tekemään kolmostilanteita mutta kotiutuksiin joukkue ei pystynyt.
Ottelusarjassa Jymy antoi Pattijoelle kolmessa ottelussa vain seitsemän juoksua. Lyöjätykki Sami Ahola pääsi kolmessa ottelussa yrittämään kotiutusta 12 kertaa onnistuen vain kerran eikä Pertti Mäkeläkään noussut kotiuttajana odotetulle tasolle. -Ottelusarja ratkesi ensimmäisen ottelun ensimmäiseen jaksoon, jossa pelasimme hyvin mutta emme pystyneet sitä voittamaan. Sen jälkeen meillä ei ollut jakoa Jymyä vastaan. Roope Korhosen upea lyönti kummitteli varmasti mielessä vielä tänäänkin, arvioi Pattijoen pelinjohtaja Santeri Haipus. -On myönnettävä että paras joukkue voitti. Joka tapauksessa olen kauteen tyytyväinen. Vaikean kevään jälkeen nousimme hopealle, jatkoi Haipus.
Jymy voitti mestaruuden nimenomaan joukkueena. Tähtipelaajien epäonnistuessa uusia ratkaisijoita löytyi jatkuvasti joukkueesta. Jokainen pelaaja tiesi tehtävänsä ja myös hoiti osuutensa kovalla teholla. -Koskenkorva-pelit opettivat meitä miten pomppujoukkueita vastaan pitää pelata ja siitä oli meille paljon hyötyä Pattijokea vastaan, mestarisikermän pelinjohtaja Olli Viljaranta sanoi.
-Kauden aikana on puhuttu kaikenlaista Jymyn pelaajista ja pelinjohdosta. Ne jutut ovat motivoineet meitä ja tekemisillämme osoitimme puheet turhiksi, kommentoi Jymy-koneen mestaruuskuntoon virittänyt Viljaranta.
(MTV3 - STT)