Sote kaatoi hallituksen – "Ennenaikaisia vaaleja ei ruveta kuitenkaan puuhaamaan"

Soten kaatuminen on kaatanut myös maan hallituksen. Pääministeri Juha Sipilä on pyytänyt hallituksen eroa tasavallan presidentiltä.

– Tänään odotettiin, että päivä on dramaattinen ja sote-kaatuu. Mutta pääministeri Sipilä osaa kovan poliittisen pelin ja löi ässän pöytään, sanoo MTV uutisten toimituspäällikkö Ilkka Ahtiainen.

Sote on ollut hallituksen ja tämän vaalikauden yksi kärkihankkeista. Ahtiaisen arvion mukaan soten kaatumisen myötä hallitus ei voi jatkaa.

Toimituspäällikkö muistuttaa, että nyt ei tapahdu mitään kovin dramaattista, vaikka tasavallan presidentti myöntääkin hallitukselle eron. Tavallisesti alettaisiin puuhata uusia hallitustunnusteluja, mutta nyt siihen ei ole tarvetta.

Sipilän hallitus koostuu keskustasta, kokoomuksesta ja sinisistä.

– Nyt vaaleihin ei ole enää kuin viisi viikkoa aikaa. Ennenaikaisia vaaleja ei aleta puuhata, vaan aletaan keskittyä vaalitaisteluun. Hallitus todennäköisesti jatkaa toimitusministeriönä siihen asti, kunnes vaalit on käyty, Ahtiainen pohtii.

Aiemmin tänään kerrottiin, että perustuslakivaliokunta on lopettanut maakuntalakien tekemisen. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei sote-uudistuksesta päätetä tämän eduskunnan aikana.



Lue myös:

    Uusimmat