Sosialistit enemmistöön Ranskan parlamenttiin

Sosialistit ovat ottaneet selvän voiton Ranskan parlamenttivaaleissa.

Lopullisen tuloksen mukaan presidentti Francois Hollanden sosialistijohtoinen ryhmittymä sai parlamenttiin 314 paikkaa. Yhteensä parlamentissa on paikkoja 577.

Tulos tarkoittaa sitä, että sosialistit saivat enemmistön maan parlamenttiin. Enemmistön saaminen olisi vaatinut vähintään 289 paikkaa.

Toiseksi eniten paikkoja sai entisen presidentin Nicolas Sarkozyn keskustaoikeistolainen UMP. Se haali 229 paikkaa häviten kuitenkin selkeästi sosialisteille. Vihreät saivat 17 paikkaa ja laitavasemmisto kymmenen paikkaa.

Marine Le Penin oikeistopopulistinen Kansallinen rintama -puolue (FN) sai edustajiaan läpi ensimmäistä pitkään aikaan. FN on viimeksi istunut parlamentissa vuonna 1998.

Ranskalaiset äänestivät eilen vaalien toisella kierroksella. Tulos oli odotettu, sillä Hollanden sosialisteille liittolaisineen povattiin vaalivoittoa jo ennakkoon julkaistuissa kyselyissä. Voitto oli kuitenkin jopa odotettua suurempi.

Presidentti saa tuen lupauksilleen

Francois Hollande on saamassa parlamentin tuen lupaamilleen uudistuksille. Sosialisteilla on enemmän valtaa kuin heillä on koskaan ollut: puolueella on presidentin viran lisäksi enemmistö parlamentin ylä- ja alahuoneessa sekä vahva asema aluehallinnossa.

Hollande on luvannut tasapainottaa budjetin ilman rajuja säästötoimia vuoteen 2017 mennessä. Tavoite vaatii noin 3,9 miljardin euron vuosittaisia leikkauksia. Presidentin mukaan talous saadaan tasapainoon nostamalla rikkaiden veroja. Sosiaalietuuksia ei leikata.

Keskustaoikeistolainen UMP on syyttänyt sosialisteja taloudellisesti vastuuttomasta kuluohjelmasta. Se on varoittanut, että uudistukset johtavat keskiluokan verojen nousuun.

Uudella parlamentilla on edessään kovat ajat. Maan talous on pysähdyksissä, työttömyysprosentti heiluu kymmenen korvilla ja Euroopan laajuinen talouskriisi vyöryy päälle.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Katso Helena Petäistön raportti Pariisista (Huomenta Suomen uutiset 18.6.2012)

Katso Helena Petäistön raportti Pariisista (Kymmenen uutiset 17.6.2012)

Lue myös:

    Uusimmat