Sortuiko valtaisa jäävuori mereen? Grönlannissa evakuoitu asukkaita suurten aaltojen ja tulvien takia

Grönlannissa suuret aallot ovat nostattaneet tulvia, ja saaren länsirannikon asukkaita on evakuoitu. Poliisi on kehottanut välttämään tulva-alueita. Poliisi kertoo evakuoivansa parhaillaan Nuugaatsiaqista Uummannaqiin ulottuvaa aluetta. Uummannaq sijaitsee Grönlannin länsirannikon keskivaiheilla napapiirin pohjoispuolella.

Toistaiseksi ei ole vahvistettua tietoa loukkaantuneista tai kuolleista.

Meteorologien mukaan syy suurille aalloille voi olla mereen sortunut jäävuori.

Tanskan kansallisen geologisen tutkimuslaitoksen mukaan Nuugatsiaqin pohjoispuolella sattui maanjäristys eilen illalla. Tutkimuslaitoksen mukaan järistys oli voimakkuudeltaan 4,0.

Tutkija Trine Dahl Jensen kertoo, että niin suuret maanjäristykset eivät ole tavallisia Grönlannissa.

– Hyvä arvaus on, että se laukaissut vyörymän mereen ja sitä on seurannut tsunami. Sitä on nähty Grönlannissa ennenkin.

Tutkijan mukaan jälkijäristykset ovat mahdollisia ja uusien tsunamiaaltojen mahdollisuutta ei voi sulkea pois. 

Lue myös:

    Uusimmat