Sormuksen halutaan olevan suuri ja näyttävä

Kriteerit vihkisormuksen valitsemisessa ovat viime vuosina kasvaneet. Suomalaiset eivät halua olla enää vaatimattomia – sormukselta uskalletaan nykyään vaatia yksilöllisyyttä ja näyttävyyttä.

Perinteiset timanttisormukset tulevat tuskin koskaan menettämään asemaansa vihkisormusvalikoiman kärjessä – timantti ei kulu eikä sen kauneus katoa koskaan.

Perinteisten timanttisormusten rinnalle on kuitenkin Suomessakin tullut myös modernimpia vaihtoehtoja. Suurin muutos lienee tapahtunut vihkisormusten koossa: näyttävyyttä haetaan yhä suuremmilla timanteilla, useammalla vierekkäisellä timanttirivillä ja huomattavasti leveämmällä renkaalla. Perinteisen kruunumallin lisäksi suosiossa on nyt modernimpi vihkisormusversio, jossa timantti on umpi-istutettu. Valkokulta on säilynyt edelleen suosituimpana sormusmateriaalina.

– Kuten itse hääjuhlaankin, nykyään vihkisormukseen uskalletaan panostaa aiempaa enemmän. Näyttävyys ja uniikkius ovat saaneet korostetun merkityksen, tosin myös rahaa käytetään entistä vapautuneemmin. Tämä on uutta Suomessa, perinteikkään kultasepänliike Tarkiaisen toimitusjohtaja Heikki Varonen kertoo.

Tarkiaiselta ostetuista sormuksista enää viisi prosenttia on alle tuhannen euron hintaisia – yksilöllisyys ja kasvaneet sormuskoot näkyvät hinnassa. Uniikkiin vihkisormukseen ollaan kuitenkin nykyään valmiita sijoittamaan.

Vihkisormus on jotakin, minkä toivotaan kulkevan aina mukana. Tämä tulee ottaa huomioon myös materiaaleja valittaessa, jotta sormus ei menettäisi hohtoaan vuosien varrella.

Rohkea valitsee mustan

Näkyvin trendi viime vuosina on ollut vihkisormusten asteittainen leventyminen. Toinen uudistus on tapahtunut väreissä, sillä rohkeimmat valitsevat nyt mustan ja valkoisen yhdistelmän niin sormuksissa kuin esimerkiksi niiden kanssa käytettävissä käsikoruissakin.

Timanttien mustavalkoyhdistelmä on klassisuutensa vuoksi helppo saada sointumaan pukeutumiseen.

Vihkisormusten uudenlainen näyttävyys on johtanut siihen, että joskus kihlasormus jätetään naisilla jopa kokonaan pois. Toisaalta uutta on se, että yhä useampi mies saa myös uuden vihkisormuksen.

– Jo kihlasormusta valittaessa kannattaa pohtia, miten sen tyyli sopii mahdollisesti seuraksi tulevaan vihkisormukseen, Varonen opastaa.

Suomen suurin jalometallialan yritys Kultakeskus Oy valmistaa Kohinoor-koruja, joilla kihlataan noin puolet suomalaisista morsiamista. Vuoden Kultaseppä -tittelin saanut Ari-Pekka Rantanen työskenteleekin juuri Kultakeskuksen tehtaalla Tiiriössä.

Jani Appelberg Kultakeskukselta yhtyy ajatukseen siitä, että sormukset ovat viime vuosina alkaneet leventyä. Appelberg kertoo, että tyylikkäitä ovat nykyään myös aiempaa kulmikkaammat muodot hionnassa, useat pienemmät timantit yhden suuren seurana, kanavaan istutetut timantit ja kohtalokkaat mustat timantit. Viiden tuhannen euron sormuskauppa ei ole enää Kohinoor-sormustenkaan kohdalla harvinainen.

Vuoden kauneimmaksi sormukseksi Häämessuilla 2011 valittiin Kultaseppämestari Mika Tarkkasen suunnittelema 25 000 euron arvoinen Praha-sormus. Tarkkanen kertoo suunnittelemaansa sormuksen olevan glamour ja kansainvälinen, toisinsanoen täsmälleen sitä , mitä suomalaiset vihkisormukseltaan nykyään haluavat.

Teksti: Maria Lieto /MTV3

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat