Sosiaalisen median tähti Miisa Rotola-Pukkila kertoo TTK:n tuomista vaikutuksista elämäänsä.
Upeasti Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa pärjännyt YouTube-tähti Miisa Rotola-Pukkila tavoittelee kauden voitosta yhdessä tanssiparinsa Marko Keräsen kanssa.
Tähtipari on loistanut valovoimaisilla esityksillään koko syksyn ajan. Rotola-Pukkila kertoo saaneensa itseluottamusta ohjelman myötä.
– Itsevarmuus on kasvanut koko kauden aikana. Esimerkiksi Moulin Rouge -kappaleen tangossa,piti omaksua rooli joka ei ole yhtään minua. Upea mekko, korkea halkio ja sukkanauhat tuntuivat pelottavalta ja jännittävältä aluksi, Rotola-Pukkila kertoo.
Sometähti kertoo panostaneensa täysillä ohjelmaan koko syksyn ajan. Kokonaisvaltainen sitoutuminen on vaatinut tähtitanssijalta paljon kestävyyttä henkisesti ja fyysisesti.
– En tiennyt miten iso juttu tämä tulee olemaan minulle. En ajatellut, että se olisi näin mieletön. Olen antanut itsestäni niin paljon ja panostanut niin paljon. Olen oppinut arvostamaan omaa kroppaa paljon enemmän. En ole ennen tajunnut mihin vartaloni pystyy.