Hallituskumppanit tukevat ministeriä: Soinin ahdinko helpottui huomisessa äänestyksessä – Kokoomus ei salli omiltaan kapinointia

Ulkoministeri Soinille esitettiin epäluottamusta eduskunnassa aborttivastaisista kannanotoista 3:58

Sinisten hallituskumppaneiden keskustan ja kokoomuksen eduskuntaryhmät aikovat yksituumaisesti äänestää ulkoministeri Timo Soinin (sin.) luottamuksen puolesta huomenna.

Eduskuntaryhmät linjasivat asiasta tänään iltapäivällä ryhmäkokouksissaan.

Osa kokoomuksen kansanedustajista on arvostellut kovin sanoin Soinin aborttivastaisia esiintymisiä. Esimerkiksi Jaana Pelkonen ja Saara-Sofia Sirén ilmoittivat ennen ryhmäkokousta, että eivät aio äänestää Soinin luottamuksen puolesta.

Tällaisissa tilanteissa yksi mahdollisuus on jäädä pois äänestyksestä. Pelkonen ei ollut tänään paikalla eduskuntaryhmän kokouksessa.

Myös kristilliset Soinin takana

Hallituskumppaneiden lisäksi Soini saa tukea huomisessa äänestyksessä myös oppositiosta kristillisdemokraateilta, joiden kaikki kansanedustajat tukevat Soinia.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri ei halunnut kertoa toimittajille, mitä ryhmä sopi huomisesta äänestyksestä.

Meren mukaan perussuomalaiset eivät lähde mukaan punavihreän opposition epäluottamuslauseeseen, mutta eivät myöskään halua rajoittaa sananvapautta, mikä tarkoittanee että perussuomalaiset äänestävät huomenna tyhjää.

Soinin luottamuksesta äänestetään huomenna eduskunnassa kello 13.

Lue myös:

    Uusimmat