SM-liigan tärkeä päivämäärä siirtyy totutusta: "Perälauta vuotaa muutenkin"

SM-liigakauden pitkittyminen vaikuttaa pelaajien liikuttamista säätelevään takarajaan, joka siirtyy MTV Urheilun tietojen mukaan kahdella viikolla eteenpäin. 

SM-liigassa on saanut tehdä viime vuosina pelaajasiirtoja helmikuun puoleenväliin asti.  Takaraja on tänä vuonna todennäköisesti 1.3. 

SM-liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä vahvisti MTV Urheilun tiedon, että asiasta on tehty periaatepäätös. Hänen mukaansa SM-liiga odottaa vielä Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n päätöstä siirtotakarajasta. 

– Siirtäminen on luontevaa, koska sarjassa perälauta vuotaa muutenkin. Olisi hoopoa, jos takaraja pidettäisiin samassa kuin aiemmin. 

Järvelä muistutti, että normaalisti runkosarjaa on ollut siirtotakarajan aikana jäljellä noin kolmasosa. Sitä pelimäärää ei tällä kaudella saavutettaisi helmikuun puoleenväliin mennessä. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, helmikuun lopun jälkeen otteluita pitäisi olla jäljellä runkosarjassa reilut sata. 

SM-liiga tiedotti maanantaina 21 ottelun siirrosta. 

"Kuukausi olisi jo unelma"

Seurojen taloustilanne on sen verran heikko, että isoja satsauksia tuskin on luvassa, vaikka pelaajien tarvetta olisikin. 

– Takaraja liittyy lähinnä loukkaantumisiin. Mitä enemmän sarjaa on jäljellä, sitä todennäköisempää on, että joku pelaaja loukkaantuu. Moni puhuu joukkueiden vahvistamisesta, mutta enemmänkin hankitaan pelaajia loukkaantumisten varalle. 

Järvelä muistutti kuitenkin, että korona-aikana tilanteet voivat elää paljonkin. 

– Yritetään nyt tietää, että mitä tapahtuu huomenna. Olisi erinomaista, jos tietäisi viikon päähän. Kuukausi olisi jo unelma. 

Lue myös:

    Uusimmat