Virolaishyökkääjä Robert Rooba nousi oikein kunnolla kiekkoyleisön tietoisuuteen kaudella 2020–21, kun hän paukutti JYPissä runkosarjan aikana peräti 30 maalia. Viime kaudella Rooba tarpoi syvällä suossa. Peli ei kulkenut, eikä tulosta tullut. Nyt kaikki on toisin.
30 maalin kauden jälkeen Rooba hyppäsi KHL:ään, kun hän teki sopimuksen Severstal Cherepovetsin kanssa. Rooban vierailu päättyi, kun Venäjä päätti hyökätä Ukrainaan.
Sen jälkeen isokokoinen hyökkääjä palasi Jyväskylään, missä hän oli ollut JYPin kantavia voimia. Roobasta tehtiin hänen paluunsa yhteydessä jyväskyläläisjoukkueen kapteeni.
Hän päätti luopua kyseisestä roolista viime vuoden alkuvaiheilla. Syy?
– Koen, että en ole tällä hetkellä oikea pelaaja siihen rooliin. Uskon, että tämä on oikea ratkaisu niin joukkueelle kuin minulle pelaajana, Rooba totesi.
JYP eli tuolloin sekasorron keskellä. JYPin seurajohto oli antanut yllättäen potkut päävalmentaja Jukka Rautakorvelle ja apuvalmentaja Ville Niemiselle. Tuon jälkeen JYP ajautui todella pitkään tappioputkeen.
Eikä kurssi korjaantunut missään vaiheessa.
Samaan aikaan Rooba tuskaili oman pelinsä kanssa. Entinen 30 maalin mies takoi runkosarjan 56 ottelussa vain pisteet 4+7=11.
– Tuossa ehti kulua kuusi kuukautta siitä, kun lähdin viimeisen kerran JYPin pukukopista ja astelin tähän uuteen. Siinä ehti käymään vanhat asiat läpi, unohtamaan ja oppimaan. Siinä tehtiin kaikki tarvittava sen eteen, että kun astun uuteen koppiin, niin silloin myös käännetään uusi sivu. Silloin vanhat asiat ovat jääneet menneisyyteen, Rooba sanoo nyt Kouvolasta käsin MTV Urheilulle.
Rooba haluaa puhua avoimesti henkisistä haasteistaan, joita hän kohtasi Jyväskylän loppupätkällä.
– Olin todella syvällä. Siitä uloskiipeämiseen tarvittiin myös ammattilaisten apua, Rooba sanoo suoraan.
Apu on auttanut. Nyt Rooba sanoo upeita sanoja.
– En ole henkilökohtaisesti nauttinut jääkiekosta näin paljoa ehkä ikinä, Rooba ilmoittaa hymyissä suin.