Ensi vuonna sisustetaan ympäristöystävällisesti ja harkiten. Maanläheistä tyyliä piristävät punaisen sävyt ja kepeät karamellivärit.
Uusi vuosi, uudet kujeet – myös sisustuksessa. Ensi vuosikymmenen alun teemoja ovat kestävä kehitys, ympäristöystävällisyys, kierrätys ja hankintojen pitkäikäisyys. Kun talous on tiukalla ja tulevaisuus näyttää epävarmalta, sisustuksessa halutaan hieman leikitellä.
Vihreää ja kestävää
Jo 2000-luvulla vaikuttanut vihreä trendi voimistuu ensi vuonna entisestään.
– Ihmiset ovat näinä aikoina yhä ympäristötietoisempia ja tiedostavampia, mikä näkyy myös sisustuksessa. Jokaista ostosta harkitaan tarkasti, ja hankintojen odotetaan kestävän aikaa ja kulutusta, sisustusneuvoja Johanna Väliniemi kertoo.
Materiaalit ovat ympäristöystävällisiä, kierrätettyjä sekä kierrätyskelpoisia ja puulajit kestävästi kasvatettuja. Trenditietoinen tee-se-itse-ihminen tuunaa ja uudistaa ensi vuonna huonekalunsa itse. Sisustajan aarreaittoja ovat kirpputorit ja kierrätysmyymälät.
– Moni sarjatuotantona valmistettu uusi esinekin näyttää itse tehdyltä tai kierrätetyltä. Niissä näkyy hyvin ajan henki, Väliniemi sanoo.
Uutta, vanhaa ja aitoa
Ensi vuonna eri aikakausien vanhaa ja uutta yhdistellään rohkeasti. Kauppojen hyllyiltä löytyy käsityömäistä jälkeä, ristipistoja ja folklorea.
– Epävarmoina aikoina kodista rakennetaan mukavaa ja turvallista pesää. Perinteet ja perhearvot ovat läsnä sisustuksessa, Väliniemi sanoo.






