Väri vaikuttaa yllättävän paljon huoneen mittasuhteisiin – tai oikeammin siihen, miltä huone näyttää katsojan silmissä. Värillä voi tehdä pientä tilaa selvästi laajemmaksi tai saada isosta huoneesta intiimin, lämpöisen pesän.
Oheisissa piirroksissa on yksinkertaistaen esitetty värien vaikutusta tilaan. Ensimmäisessä kuvassa on korkea, kapea huone, joka saadaan vaaleilla seinillä ja valkoisella katolla näyttämään avaralta ja selkeältä.



Kakkoskuvassa saman huoneen kattoa on madallettu maalaamalla katto tummalla maalilla ja paneloimalla seinää katon rajassa muutama paneelikerros alaspäin. Myös paneelikaton laudoituksen viivat ja oksakuviot tuovat lisää tehoa ja "painoa" kattoon, jolloin katto näkyy paremmin ja tuntuu olevan matalammalla. Tumma lattia (ei välttämättä saman värinen kuin katto, mutta samaa tummuusastetta) lisää tunnetta siitä, että katto ja lattia ovat lähempänä toisiaan.
Seinää voidaan tehdä matalamman näköiseksi myös jakamalla sitä vaakasuoriin osiin, esim. paneloinnin, maalin tai tapetin avulla. Kolmannen kuvassa on edellisten kuvien tilan seinä jaettu peitelistalla kahtia ja lista ja seinän alin kolmannes maalattu tummahkolla värillä. Samaa väriä on käytetty katossa.



