Sisustamisen aarreaitat

Helsingissä on lukuisia, toinen toistaan suloisempia ja mielenkiintoisempia sisustusliikkeitä. Monien liikkeiden olemassaolo tulee yllätyksensä, kun jalkautuu keskustan kaduille. Mielenkiintoisen kesälomapäivän saa tutustumalla pieniin putiikkeihin ja liikkeisiin, ja kiertelyn lomassa voi piipahtaa viehättävään katukahvilaan.


Pienet sisustusliikkeet ovat oikeita esineiden ja tavaroiden aarreaittoja, jos haluaa poiketa suurten kauppojen valtavirrasta. Sisustusliikkeisiin tutustumisen voi aloittaa esimerkiksi ajamalla raitiovaunulla Bulevardin alkuun ja lähtemällä siitä kierrokselle jalkaisin. Useimmilla Helsingin sisustusliikkeillä on myös hyvät verkkosivut, joiden avulla saa tietoa niiden valikoimasta ja sijainnista.Yhden päivän aikana ei kuitenkaan kannata edes yrittää vierailla kaikissa liikkeissä.

Menneiden vuosikymmenien tunnelmaa



Suurten ja mahtipontisten ostoskeskusten ei aina tarvitse olla se ainoa oikea ostopaikka. Monista pienistä liikkeistä saattaa löytää jotain aivan ainutlaatuista, sellaista mitä ei joka kodissa ole esillä. Pienissä liikkeissä myydään muun muassa kauniita astioita, tauluja, tekstiilejä – mitä ikinä kodin sisustamisessa voi olettaa tarvitsevansa. Lisäksi tunnelma pienemmissä liikkeissä on aivan erityinen. Helsingistä löytyy sekä vanhaan tavaraan että tiettyihin tyylisuuntiin erikoistuneita liikkeitä.


Menneet vuosikymmenet, etenkin 1950-luku on vahvasti huomioitu useissa liikkeissä. Useammasta sisustusliikkeestä voi löytää muun muassa filmitähtien, kuten Marilynin tai Elviksen, kuvilla varustettuja esineitä. Vintage-huonekalut tuntuvat olevan myös hyvin suosittuja.

Yksilöllisiä sisustusratkaisuja


Olipa kysymyksessä lastenhuoneen tai olohuoneen sisustaminen, on persoonallisissa sisustusliikkeissä varmasti jokaiselle jotakin. Lastenhuoneeseen löytyy muun muassa suloisia, puisia, omalla nimellä varustettuja vaateripustimia, rottinkisia tai puisia lelukoreja sekä pastellinsävyisiä valokuvakehyksiä.


Keittiöön saa uutta pirteää ilmettä kauniilla astioilla, emalisilla kannuilla ja näyttävillä sisustustauluilla. Lisäilmettä saa myös ihastuttavilla romanttisilla takorautatuotteilla tai esimerkiksi vanhahtavilla yrttien istutusruukuilla.


Makuuhuoneen ilmettä piristämään löytyy valtava valikoima kauniita tekstiilejä, tauluja ja erikokoisia kynttiläpurkkeja sekä kynttilänjalkoja. Kaikkien sisustustuotteiden väri- ja materiaalivalikoimissa on myös runsaasti valinnanvaraa.

Uusvanhalla koti kauniiksi


Uusvanha tyyli ja romanttisuus ovat esillä useissa Helsingin sisustuskaupoissa. Kodin sisustuksessa voikin helposti yhdistää vanhan, uusvanhan sekä hieman uudemman luontevasti yhteen. Moni hyvin säilynyt huonekalu pääsee entistä paremmin esille, kun sen läheisyyteen sijoittaa jotain uutta.


Erilaiset uusvanhat ruukut, pienhuonekalut ja tekstiilit tekevät muuten modernista kodista lämminhenkisen ja romanttisen. Esimerkiksi sisustusliikkeestä ostettu uusvanha nallekarhu lastenhuoneen hyllyssä tai kauniit ruusukuosiset lautasenalustat ovat erittäin kauniita ja näkyviä sisustuselementtejä.

Teksti: Johanna Tamminen/ Mediafocus
Kuvat: Aada, Oliver, Wanillarose

Lue myös:

    Uusimmat