Sipilä: Talouskorit julki ensi viikon alkupuolella

Yksityiskohtia hallitusneuvottelujen talousasioista kerrotaan ensi viikon alkupuolella, lupaa hallituksen muodostaja, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.

Sipilä kertoi tänään tullessaan hallitusneuvotteluihin valtioneuvoston juhlahuoneistoon Smolmaan, että niin sanottuna talouskorit paljastetaan tiistaina tai keskiviikkona.

– Talouspaketissa on ensimmäisenä päätettävä rakenne, eli minkälaisissa koreissa tätä keskustellaan. Koreilla tarkoitetaan sitä, kuinka paljon on rakenteellisissa muutoksissa, kuinka paljon säästöissä ja niin edelleen, Sipilä sanoi.

Hallitusneuvottelijoiden suurin haaste on rakentaa 10 miljardin euron säästöohjelma, jolla kurotaan umpeen kestävyysvajetta.

Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb kertoi, että eilen taloustyöryhmässä käytiin läpi talouden kokonaisuutta, budjettia, leikkauksia, sopeutuksia ja veroja.

– Nämä kaikki päätökset ovat vaikeita. Ne kannattaa tehdä nyt etupainotteisesti, ettei tapahdu samaa virhettä kuin neljä vuotta sitten, jolloin jouduttiin koko ajan korjaamaan, Stubb sanoi.

Tänään Sipilä ja Stubb kiertävät seuraamassa työryhmien työtä. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei tänään osallistu hallitusneuvotteluihin. Hän kertoo blogissaan, että on poissa perhesyiden vuoksi. 

Viikonlopun aikana työryhmät kokoontuvat tahoillaan, mutta virallisia neuvotteluja Smolnassa ei pidetä. Maanantaina hallitusneuvottelutrio istuu yhdessä alas katsomaan, mitä on saatu tähän mennessä aikaan talousasioissa.

Uusi hallitus on tavoitteena muodostaa perjantaina 29.5.

Lue myös:

    Uusimmat