Soini säästöistä: Keneltä otetaan ja minkä verran

Hallitusneuvotteluissa haetaan edelleen suoria säästöjä neljän miljardin ja viiden miljoonan euron edestä, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini.

Soini myönsi saapuessaan Smolnaan, että leikkausten etsiminen on tuskaista, kun puhutaan säästöjen kohdentumisesta. Samalla hän lisäsi, että nyt mitataan poliittista vaikutusvaltaa.

– Keneltä otetaan ja minkä verran, Soini sanoi.

Eilisessä tiedotustilaisuudessa hallitusmuodostaja Juha Sipilä (kesk) esitteli sopeutuslukuja, joissa oli laskettu yhteen rakenteellisista uudistuksista toivottuja vaikutuksia ja suoria säästöjä.

Salkkujakoa pohjustetaan 

Puheenjohtajat Sipilä, Soini ja kokoomuksen Alexander Stubb neuvottelevat tänään tulevan hallituskauden ministerinsalkuista ja ministeriöistä. 

Keskustan Anu Vehviläinen, kokoomuksen Olli-Pekka Heinonen ja perussuomalaisten Jussi Niinistö ovat pohjustaneet päätöstä ja esittelevät raporttiaan tänään puheenjohtajille.

– En usko, että tänään syntyy vielä päätöstä, Soini sanoi.

Soini odottaa, että päätös sosiaali- ja terveyspalveluiden hallintomallista syntyisi viikonlopun tienoilla.

– Nyt se ei saa kaatua enää. Muuten on kolmikossa vika, Soini sanoi.

Yhteensovittamista riittää hänen mukaansa rajanvedossa julkisesta ja yksityisestä palveluntuotannosta sekä työterveyshuollon roolista.

– Lähtökohta on, että tehdään vahva julkinen terveydenhoito ja katsotaan siitä sitten eteenpäin.

 

Lue myös:

    Uusimmat