Sipilä: Neljän miljardin säästöesityksen aikataulu julki

Hallitusneuvotteluissa ollaan tekemässä karkeasti arvioiden neljän miljardin euron edestä suoria säästöjä, kertoi hallitusmuodostaja Juha Sipilä (kesk.) viikon ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa.

Sipilä sanoi, että neuvottelujen kipeimmästä asiasta eli leikkauslistasta on määrä saada talousryhmältä ensimmäinen ehdotus huomisaamuna.

– Sen jälkeen paketti siirtyy muiden ryhmien tarkasteltavaksi ja talousryhmän painopiste siirtyy hetkeksi verotukseen ja lyhyen tähtäimen rakenteellisten uudistusten hakemiseen.

Nyt käsiteltävänä olevasta noin neljästä miljardista eurosta pitää tehdä ainakin päätökset tällä vaalikaudella. Osa toimista on kuitenkin sellaisia, että ne eivät välittömästi vaikuta.

Leikkaukset ovat osa taloussuunnitelmaa 10 miljardin euron kestävyysvajeen paikkaamiseksi. Pääosa sopeutuksista on Sipilän mukaan tarkoitus tehdä pitkän aikavälin ja lyhyen aikavälin rakenteellisilla uudistuksilla.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini huomautti, että joihinkin asioihin tulee myös panostuksia.

Talousraamia sorvataan tämä viikko sunnuntai-iltaan asti, Sipilä arvioi.

– Odotan, että sunnuntai-iltana pystyisimme tekemään näistä päätöksiä.

Sen jälkeen ohjelma katsotaan hallinnonaloittain, eli mitä ratkaisut tarkoittavat esimerkiksi ympäristöministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön näkökulmasta. 

 

Lue myös:

    Uusimmat