Silvia isoäitiydestään: Odotamme innolla Victorian vauvaa saapuvaksi

Ruotsin kuningatar Silvia nauttii isoäidin roolista täysillä.

Kruununprinsessa Victoria ilmoitti muutamia viikkoja sitten odottavansa toista lastaan, jonka laskettu aika on ensi keväänä. Tulevan lapsen isoäiti kuningatar Silvia odottaa tulokasta jo malttamattomana.

– Kaikki lapsemme voivat hyvin. Jopa kruununprinsessan vointi on ollut erittäin hyvä. Odotamme todella innokkaana jo tulevaa lasta saapuvaksi, Silvia kuvaili tunnelmiaan Expressenille.

New Yorkissa YK:n päämajassa Maailman ruokaohjelman syyyskvartaalissa vieraillut Silvia kertoi, että nauttii isoäitiydestään suuresti. Hänellä on tällä hetkellä kolme lapsenlasta, prinsessa Estelle, 3, prinsessa Leonore, 1, ja prinssi Nicolas, 3 kuukautta.

– Se, että saa viettää aikaa lastenlastensa kanssa on jotain, mitä me isoäidit arvostamme erittäin paljon. Meillä on ollut todella kivaa kesän aikana. Esimerkiksi meillä on sellainen perinne lastenlasten kanssa, että menemme tervehtimään kanoja, hakemaan munia ja sitten katsomaan hevosia, Silvia kertoo.

Myös prinsessa Madeleinen oli tarkoitus osallistua New Yorkissa  järjestettyyn tilaisuuteen, mutta hän joutui jäämään kotiinsa Lontooseen. Madeleine ei raaskinut jättää lokakuussa ristiäisiään juhlivaa kuopustaan hoitajien käsiin, vaan päätti jättää tilaisuuden tällä kertaa väliin.

– Prinssi Nicolas on vasta kolme kuukautta vanha. Madeleine ei voinut jättää pientä miestään. Hän oli todella pahoillaan ja toivoi viimeiseen asti, että olisi päässyt paikalle, järjestöään World Childhood Foundationia Yhdysvalloissa edustanut Silvia kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat