Sijaisäitiä kehotettiin aborttiin – haluaa lääkäreiden näkevän nyt tämän
Naista painostettiin aborttiin useammalta taholta, mutta hän päätti pitää lapsen varoituksista huolimatta. Nyt kaksi vuotta myöhemmin perhe on onnellisempi kuin koskaan.
Andrea Ott-Dahl oli enemmän kuin innoissaan voidessaan auttaa ystäväpariskuntaa, joka ei itse voinut saada lapsia. Kun Ott-Dahl tuli viimein raskaaksi heidän puolestaan ja omalla munasolullaan, kaikki olivat innoissaan asiasta.
Kaikki olikin täydellistä, kunnes raskausviikolla 12 ultraäänikuvista paljastui jotain, joka tuli muuttamaan heidän elämänsä täysin.
Lääkärin synkkä diagnoosi pelästytti vanhemmat
Ultraäänikuvasta selvisi, että vauvan niskaan oli kertynyt nestettä. Lääkäri kertoi perheelle, että vauva olisi sokea ja että hänellä olisi Downin syndrooma. Sikiön kaulassa oleva epämuodostuma tulisi todennäköisesti koitumaan lapsen kohtaloksi. Lääkärit antoivat syntymättömälle vauvalle vain viiden prosentin mahdollisuuden selvitä syntymään asti, ja he kehottivatkin naista aborttiin.
Tulevat vanhemmat olivat peloissaan lääkärin antamasta synkästä diagnoosista. Kuullessaan vauvan diagnoosin myöskään he eivät halunneet sijaisäidin jatkavan raskautta. Ennestään jo viiden lapsen äiti ei kuitenkaan halunnut luopua vauvasta, vaan päätti pitää lapsen ja rakastaa häntä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Päätöksen jälkeen tulevat vanhemmat ryhtyivät opiskelemaan, mitä kaikkea Downin syndrooma käytännössä tarkoittaa.
– Katsoimme videoita lapsista, jotka ovat töissä, menevät naimisiin ja tekevät samoja asioita kuin muutkin, Otto-Dahl kertoo.
Kun pieni Delaney-vauva syntyi, hänelle jouduttiin suorittamaan pieni kirurginen toimenpide sydänvian vuoksi. Lääkäreiden pelotteluista huolimatta vauvalla ei todettu muita terveysongelmia.
"Koskaan ei kannata menettää toivoa"
Nyt kaksi vuotta vanha tyttö leikkii ja touhuaa aivan kuten kuka tahansa muukin lapsi.
– Hän rakastaa tanssimista ja leikkimistä sisarustensa kanssa. Hän on kehittynyt normaalisti ja puhuu jo viiden sanan lauseita. Monet Down-lapset eivät puhu ennen viiden vuoden ikää tai ylipäätään lainkaan.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Delaneyn tarinaa on jaettu laajasti sosiaalisessa mediassa ja vanhemmat ovat kirjoittaneet kokemuksistaan muistelmateoksen. He kertovat, että vaikka matka oli pitkä, he eivät muuttaisi siitä mitään. He kertovat tytön olleen heille kuin lottovoitto.
– Me vain haluamme näyttää vanhemmille, että ei kannata menettää toivoa. Kenenkään ei tarvitse luopua lapsestaan Downin syndrooman vuoksi.
Perhe on saanut tarinan leviämisen myötä runsaasti viestejä muilta erityislapsien vanhemmilta, ja he kertovatkin Delaneyn tarinan auttaneen heitä eteenpäin.
Alunperin vanhemmiksi aikonut naispari uhkasi Ott-Dahlia oikeusjutulla, koska hän ei lopettanut raskautta heidän kehotuksistaan huolimatta. He eivät kuitenkaan toteuttaneet uhkaustaan.
Lähde: Foreverymom
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää