MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen linjaa täsmällisesti sen, miten Nuorten Leijonien on muutettava pelaamisensa taktiikkaa verrattuna nuorten MM-turnauksen aiempiin esityksiin, kun puolivälierässä vastaan asettuu vahva USA:n joukkue.
Nuorten Leijonien päävalmentaja Raimo Helminen lupaili mahdollisesti jotain ”taktista muutosta”, kun Suomi kohtaa nuorten MM-kisojen puolivälieräottelussa USA:n. Helmisen mukaan tarkoitus olisi ”saada pysähtymään niiden peliä”.
Puolustuspelaamisen osalta Helminen linjasi siten, että ”viisikon pitää pysyä kasassa”.
Otan yksiselitteisesti kiinni siihen, miten Nuorten Leijonien tulee pelata, miltä osin taktiikkaa on muutettava aiempiin peleihin nähden, jos USA:n peliä meinataan saada pysähtymään ja oma viisikko pidettyä kasassa puolustussuuntaan.
Nuorten Leijonien oikeastaan täysin käsittämätön synti ja virhe Tshekin MM-kisoissa on ollut se, että joukkue on pyrkinyt käytännössä koko ajan prässäämään ja puolustamaan eteenpäin. Näin ei kerta kaikkiaan voi pelata jääkiekkoilussa tällä tasolla. Kyse on pelin pakottamisesta ja väistämättömästä kierteestä sen suhteen, että oman puolustavan viisikon rakenteen tiiveys hajoaa ja pelin virtaus muuttuu liki hallitsemattomaksi kaukalon päästä päähän kaahaamiseksi.
Nuorten Leijonien prässi on kaiken kukkuraksi myöhästellyt senkin takia, ettei joukkueen pelitapaan kuulu käytännössä ollenkaan pysähtyä kontrollilähdöissä. Nämä ns. lentävät kontrollilähdöt - joissa sinänsä ei ole mitään väärää - johtavat liki poikkeuksetta siihen, että puolustajat joutuvat varioiden etsimään vapaita syöttösuuntia, mikä taas johtaa vähintäänkin joka toisen hyökkäyksen rakenteen käyttökelvottomuuteen ajateltuna järkevän prässäämisen kannalta.
LUE MYÖS: Nuorten Leijonien riveissä oma "salainen agentti" – tarjolla tarkkaa tietoa USA:n joukkueesta
Johtopäätökseni on, että Suomen tulee jatkuvan prässäämisen sijaan tuottaa karvauspeli USA:ta vastaan kaksivaiheisesti, eli todella monta (myöhästyvää) prässiä on korvattava keskialueen tiiviillä 0-5-trapilla.
Oma problematiikkansa toki on siinä, ettei joukkueella ole yhteisiä kokemuksia tähän mennessä keskialueen tiiviistä trap-puolustamisesta. Sikäli trap-kanin kaivaminen hatusta tähän kohtaan on jossain määrin arpapeliä. Tältä osin Helminen esikuntineen on valmentanut väärin joukkuettaan taktisesti.
Toisaalta tästä entisaikojen muinaisesta junnulätkäprässistä siirtyminen ajoittaiseen trapin peluuseen ei sikäli ole pelaajille outoa ja uutta, koska he ovat omissa seurajoukkueissaan ja muissa maajoukkueissa tottuneet pelaamaan järkevää kaksivaiheista karvauspeliä. Kuuliaisesti tunnolliset Suomen perinteisesti vahvat joukkuepelaajat ovat yrittäneet tähän asti prässätä Helmisen opein, mutta järkevää lätkää se ei ole ollut millään muotoa. Askel trapin puolelle on kyllä otettavissa.
Sen sijaan en tohdi ehdottaa, että kontrollilähdöissä olisi alettava kesken turnauksen viljellä pidempiä pysähtymisiä ja viisikon kasaan keräämistä, sillä hyökkäyspelaamisen muutokset ovat aina konstikkaampia kaneja hatusta vedettynä; siinä voitaisiin joutua ojasta allikkoon.
Jännittävän puolivälieräottelun alla nostan vain yhden pelaajan nimen esiin Suomelta. Me kaikki tiedämme, että maalivahti Justus Annusen on onnistuttava liki täydellisesti USA:ta vastaan ja mikä mukavaa, tämä vaatimus on realismia ja toteutunee. Toista on kaikki se, mikä liittyy vaatimuksiin, jotka koskevat päävalmentaja Raimo Helmisen taktiikoita.